sunnuntai 1. tammikuuta 2017

1.1.2017

Hellurei vain kaikille ja Hyvää Uutta Vuotta 2017!



Vuoden vaihtumisen vuoksi ajattelin koota jonkinlaisen koosteen menneestä vuodesta.  Vaikka en täällä aktiivisuudellani loistakaan, huomaan että teksteistä on tullut itselleni tärkeitä. Ne ovat osa matkaani tähän päivään ja vaikka en tiedä huomaako muut, minä huomaan sen muutoksen. Mutta tässä kohtaa, paluu vuoteen 2016.


Alpha Omega Helsingin jäähalli & Hartwall


Hietsussa, kun ei ollut varaa lähteä maailmalle
Elafeat

Profeetat

Hiekkaleikkejä

Testasin jotai dieettiä, not my thing

Riihimäki Rock
Naantali

Herra "Hakkis" Hakkarainen

Kotkan Meripäivät
Krakova ja Auschwitc

Kohti Berliiniä

Berliini <3

Aurafest

Blockfest

Sukkaa pukkaa

Alpha Omega klubikeikat Tavastialla ja Pakkahuoneella

:D

Ellinoora Tavastialla

JVG Tavastialla

Koli

Jyväskylä

6 viikkoa sairaslomalla,
myöhemmin kipsiä koristi muutama nimmari :)
Elastinen Kultsalla

Naantalin kylpylä ja pikkujoulut


Rähinä Live

Joulu


Vuosi oli hyvä. Loppuvuoden pakkoloma murtuneen veneluun vuoksi otti kyllä koville, mutta onneksi sekin on jo historiaa. Ja itse asiassa opin tuon pakkoloman aikana taas uusia juttuja itsestäni, ja olipahan kerrankin syy laiskotella oikein urakalla! Niin, vuosi tosiaan oli hyvä. Tein paljon kivoja juttuja ja ehkä jotain kertoo sekin, että miettiessäni alkanutta vuotta, en oikeastaan toivo mitään sen ihmeempää. Tavallinen arki kaikenlaisine tvisteineen, se on se, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen!


<3 Jen


 

torstai 21. heinäkuuta 2016

"Välil on tärkee pysähtyy, fiilistellä, ollaan päästy pitkälle, se on hyvä syy kilistellä"




Blogi on taas uinunut hiljaisuudessa, joten josko sitä saisi tekstin aikaiseksi. Edelleen pohdiskelen ajoittain tämän piilottamista/ kokonaan poistamista, mutta toisaalta tykkään ajatuksesta, että voin välillä käydä jotain naputtelemassa.

Ajatus tästä tekstistä syntyi päivittäessäni alkuviikosta tulevan loman suunnitelmia. Pidin jo reilun viikon kesäloman heinäkuun alussa ja nyt jään viikonloppuna uudestaan kolmeksi viikoksi. Tässä muuten taas yksi hyvä syy saada elämänsä kuntoon, palkallinen kesäloma! Varatessani lentoja ja hotelleja jotenkin tajusin, että pääsen jälleen tänä kesänä matkustamaan, mikä on monesti jäänyt muiden asioiden (lähinnä sairastelun) varjoon, vaikka siitä tykkään.



Joutsen ja poikaset

Ensimmäisen kerran suunnittelin aikuisiällä lomamatkaa kesälle 2011. Toive pääsystä Barcelonaan oli ollut mietteissä useamman vuoden, ja olin ajatellut, että tuona kesänä sen toteuttaisin. Noh, se kesä ei sitten mennyt ihan niin kuin suunnittelin. Barcelonan sijaan vietin kesää toisenlaisessa "hotellissa" ja opettelin pistämään lusikkaa suuhun. Vuotta myöhemmin tuo unelma kuitenkin toteutui, vietin ensin vajaan viikon Roomassa, josta matkasin junalla Barcelonaan. Ja kyllä, reissu kaikkinensa oli kaiken sen vuoden tuskaisen taistelun arvoinen!

Keväällä 2013 tein seuraavan reissun, reilu viikko Torremolinoksella neljän tähden hotellissa. Loistava reissu oli sekin, sopivasti löhöilyä ja toimintaa! Palatessa vaihdoin konetta Berliinissä ja suunnittelin, että kesällä sitten sinne. Ja kuinkas kävikään, "lomakilojen" pudottaminen kaatoi suunnitelmat, ja Berliinin sijaan laskin kaloreita ja sain paniikkikohtauksia, jos suunnittelemani lenkki ei toteutunut. Viime kesänä olisin periaatteessa voinut matkan toteuttaa, mutta sairaslomalaisena ei paljon reissata. Mutta hah, tänä kesänä tuo suunnitelma toteutuu, itse asiassa nyt elokuun alussa. Menen ensin Krakovaan ja sieltä sitten Berliiniin. Varatessani hotelleja ja lentoja hoksasin tosiaan taas kerran, että kipu on kannattanut. Ei sillä, ettenkö mieluummin olisi jättänyt sitä väliin (todellakin), mutta kun sellaista nyt kohdallani on sattunut, niin sen kanssa on elettävä.



Heinäkuinen iltarusko Naantalissa



Kuten viimeksi kirjoitin, palasin viime kesänä "omiin töihin". Paluusta on nyt reilu vuosi, ja tämä on pisin aika ilman x-pituisia sairaslomia kolmeen vuoteen. Paluupäätökseni oli vain ja ainoastaan minun. Itse asiassa sitä ei lainkaan tuettu ammattilaisten taholta, lähinnä päin vastoin. Eniten kritiikki kohdistui työnkuvaani; epäsäännöllinen kolmivuoro haastavien asiakkaiden kanssa ei välttämättä ole paras mahdollinen askel pitkien sairaslomakierteiden jälkeen. Toki olin itsekin epävarma, ja oikeastaan hain vuosi sitten opiskelemaan nimenomaan sillä ajatuksella, että on sitten b-suunnitelma, jos hommat karahtaa ja istun taas kotona pyörittelemässä peukaloita. Oletin itsekin, että niin siinä tulee tapahtumaan, onhan tuo nähty. Mutta niin ei käynyt. Opiskelupaikan sain, joskaan en edelleenkään ole opintoja edistänyt. Itse asiassa viime viikolla kävin ilmoittamassa itseni tulevaksi lukuvuodeksi poissaolevaksi. Kuluneena lukuvuonna se ei valitettavasti ollut mahdollista uusien säädösten vuoksi, joten opiskeluaikaa kului, vaikka en yliopistolla käynytkään.


En sano, että tämä olisi kaikille toimiva ratkaisu, hypätä normaaliin elämään ilman niin sanottua välimuotoa. Mutta mielestäni se voi toimia, tai ainakin se toimi minulla. Itse asiassa ajattelen, että kaltaiseni paukapää osin tarvitsikin ne epäilykset ja sen kautta halun näyttää sekä muille että itselleni. Olen toki "aina" tiennyt tykkääväni työstäni ja olen sinne myös poissa ollessani kaivannut. Olen myös siinä suhteessa äärettömän onnellisessa asemassa, että minulla on loistavat työkaverit ja muutenkin toimiva työyhteisö (aina ei ole ollut näin). Eli tiesin etukäteen, että paluussa on paljon hyvää ja potentiaalia, jos vain pää kestää.



Työjuhannus


Paluun myötä olen koko ajan vahvistanut "normaaliutta" ympärilläni. En juurikaan ole tekemisissä sairastavien kanssa, seuraa heidän blogejaan tai ig-tilejään tms. Muutamia tällaisia henkilöitä on, mutta heidän kohdalla on muita syitä. Toki haluaisin tietyllä tavalla tukea toisia, mutta en oman hyvinvoinnin kustannuksella. Karusti sanottuna: parempi yksi kuin kaksi sairasta. Lisäksi rehellinen ollakseni, olen kyllästynyt sairauden ympärillä avoimesti tai piilossa pyörivään elämään. Jokaisella meistä on mahdollisuus tehdä toisin ja nousta sieltä suosta. Se on h*lvetin vaikeaa ja raskasta, mutta jokaisella on mahdollisuus. Itse asiassa kohdallani suurin oppi on ollut, ettei mitään ihmeellistä pysyvää onnellisuustilaa tule. Ne on pieniä ja välillä isoja hetkiä jolloin tajuaa, että tämän vuoksi se kaikki kannatti. Suosittelen kokeilemaan :)

Voikaa hyvin,
<3 Jen

torstai 10. maaliskuuta 2016

10.3.2016

Tyhjä ruutu. Mielessä ajatuksia, ideoita, tekstinpoikasia. Ruutu avoinna, pää tyhjänä.

Kuinka monta kertaa ruutu on pitänyt avata. Monta. Monta kertaa on ollut mielessä kirjoitettavaa. Mutta sitten on tullut jotain; muuta tehtävää, muuta ajateltavaa tai muuten vain jotain muuta. Uusi blogikin on pyörinyt mielessä, mutta hiljaiselta näyttää. Ja toisaalta, miksi aloittaa uutta, kun vanha on kesken. Tällä hetkellä tuntuu, etten tarvitse uutta alkua, tyhjää pöytää, joten jatketaan tästä.

Edellisestä julkaistusta tekstistä on noin kymmenen kuukautta. Sinä aikana on tapahtunut kaikenlaista, mutta yritän nyt tiivistää ne muutamaan pääkohtaan:
 
  • aloitin juhannuksen jälkeen työt "omassa työssä" ja siellä olen edelleen
  • heinäkuussa tulin hyväksytyki Helsngin yliopistoon erityispedagogiikan opiskelijaksi, en ole opiskellut, mutta paikkaa pidän toistaiseksi
  • kämppiselämä päättyi syyskuussa ja yksiöelämä sai jatkoa, tällä kertaa koti löytyi Länsi-Helsingistä
  • kesällä kävin yhdellä ja nyt alkuvuoden  aikana olen käynyt kahdella Cheekin keikalla, mitä muuta niistä voisi sanoa kuin, että WAU (joo, joku voi nauraa, että listaan nämä kuluneen 10 kuukauden pääkohtiin, mutta, ne vain ovat!)
 
On tietysti muutakin, mutta raja yksityisyyden ja jaettavan tiedon välillä, se säilyköön. Olen itseasiassa huomannut viimeisen, oikeastaan muutaman kuukauden aikana, että esimerkiksi ihmissuhteet ovat asia, jota en ole juurikaan valmis jakamaan. Eikä kyse ole vain tästä blogista, vaan ylipäänsä, suorastaan ärsyynnyn, jos joku yrittää udella liikaa "kel onni on, se onnen kätkeköön". Ja vaikka ei olisi, silti. Oma asia. Ja sitä paitsi, kyllä ne tietävät, jotka sillä tiedolla jotain tekevät.

En myöskään listannut tuohon mitään terveysasioista. Oikeastaan se on aihe, josta voisin kirjoittaa enemmän. Mutta en ole ihan varma, mitä kirjoittaisin. Välillä haluaisin släppiä naamaan jokaista syömisen kanssa säätävää, toisaalta taas, tiedän, ettei edes pienen ja yksinkertaisen muutoksen teko aina ole niin yksinkertaista. Mutta omalta osalta, olen ilmeisesti saavuttanut jotain uutta tai oikeastaan vanhaa. Olen palannut aikaan, jolloin kilot ja kalorit eivät määrittäneet päiviä tai täytä ajatuksia. Toki valehtelisin, jos väittäisin, ettei mikään enää tällä saralla tunnu miltään, mutta hmm, se vain on niin nähty. Ei johda mihinkään. Ei anna mitään. Sitä paitsi, ruoka on hyvää (paitsi tänään, kun makaan himassa oksennustaudin jälkioloissa) ja kaupasta saa uusia vaatteita.

Dodih, kirjoitettu.
En tiedä, koska kirjoitan lisää, tai kirjoitanko koskaan.

Voikaa hyvin, eläkää, nauttikaa. Tehkää töitä, ottakaa vastuu ja antakaa mennä!

<3 Jen
Blockfesteillä teineilyä. Tule jos kesä!



sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Ei mitään uutta auringon alla

Long time no see/here etc (saa valita).

Olin oikeastaan päättänyt, etten enää kirjoittaisi tänne. Tai kirjoittaisin aikaisintaan sinä päivänä, kun voin sanoa olevani terve, toipunut, tavallinen, työkykyinen, toimelias, tarmokas ja mitä noita nyt on.  Mutta koska epäilykseni tuon päivän koittamisesta ovat vähintäänkin suuret, ajattelin kuitenkin jotain rustailla, tai siis naputella.

Oikeastaan mikään ei ole muuttunut sitten viimekirjoittaman. On päiviä ja päiviä, tunteja ja tunteja, hetkiä ja hetkiä, tunteita ja tunteita. Toimivapaani päättyy huomenna ja siirryn takaisin kaupungin palvelukseen. Palvelus tosin alkaa kesälomalla, että eipä sinänsä suuria muutoksia sillä(kään) saralla. Juhannuksen jälkeen pitäisi sitten olla toisin, mutta toisaalta siihen on vielä niin pitkä aika, että...

Tunnen kutkutusta ajatellessani paluuta "omiin töihin". Joskin samanaikaisesti tunnen sitä samaa miettiessäni kuluneen vuoden pestiä, vaikka se liian ajoissa päättyikin. Tai ei päättynyt, mutta viimeksi olen tehnyt töitä ... maaliskuussa(?). Sen jälkeen kulutin huhtikuun äärimmäisen motivoituneena toipumiseen. Elin kuin oppikirjan kohdasta motivoitunut toipumaan, ja saavutin vähintäänkin hyviä tuloksia. MUTTA. Tylsääkin tylsemmin ilmaistuna, en kyennyt hyväksymään kehon pysyvyyttä. Olen liian tottunut muokkaamaan, liian tottunut laihduttamaan.

Toukokuun osalta löydynkin sitten oppikirjan kohdasta motivaation menettänyt, kroonikko ja mitä muita määritelmiä nyt olenkaan kuullut. Paino on laskenut, mutta sinänsä ei yllätä, ettei se mitään onnea ole tuonut. Aikanaan kynnysluvuksi asettamani kymmenluku ei sekään tunnu yhtään miltään. Voi kiasus, kuinka kauan pitää roikkua tässä kaikessa!


Mutta juu, eli ei mitään uutta auringon alla. Huomenna on kesäkuu, ja kahden viikon kuluttua 30 kriisin pitäisi olla takana (mikä kriisi?). Jatkan etsimistä, ja ehkä joskus jotain löydän, tai sitten en.


<3 Jenn



 

lauantai 28. helmikuuta 2015

28.2.2015

Ärsyttää.

Kyllästyttää.

Suututtaa.

Läskittää.

Syntax error.

Tänään on niitä päiviä, jolloin elämä tuntuu jotenkin junnaavalta. Aloitin aamuni sillä kaikkein huonoimmalla tavalla, eli kävin vaa'alla. Olen pysynyt poissa koko viikon, mutta jostain älyväläyksestä päätin tänään käydä "ihan vain katsomassa". En ollut lihonnut, enkä laihtunut. Ensimmäinen on varmaan ihan hyvä uutinen, toinen ... ei. Tai oikeastaan kait sekin on, mutta silti se ei ole. Kun mietin tarkemmin, tulos oli juurikin niin, mitä se viimeaikojen perusteella voi odottaa olevan.

Ja suhtautumiseni taas kertoo aika paljon siitä ristiriidasta, jota edelleen koen kyseistä kapinetta ja laajennettuna omaa kehoani kohtaan, tai ylipäätään itseäni kohtaan. Taudista huolimatta, tai oikeastaan osittain sen vuoksikin, olen viimeisen viikon aikana noudattanut ateriasuunnitelmaa melko hyvin. Hoitopuolen sanoin: räkätauti on syrjäyttänyt syömishäiriön, ainakin sen pahimman terän. Jotenkin kipeänä oli helppo antaa itselleen lupa vain olla ja järki päässä muisti, että riittävä ravinto on erityisen tärkeää juurikin tautisena. Toki muitakin mietteitä on päässä käynyt, ja tunnustettakoon, että välillä on jopa hävettänyt, kun en ole hyödyntänyt tautia syömisten skippailuun, etenkin, kun läheiset ovat esittäneet epäilyjään, etten söisi riittävästi.

Mikä siinäkin sitten on niin noloa, että syö normaalisti? Kysynpä vaan. En yksinkertaisesti ymmärrä itseäni ja ajatuksenkulkuani. Kun ajattelen tilannetta ulkopuolelta, minulla ei ole yksinkertaisesti YHTÄÄN syytä roikkua syömishäiriössä. Kroppa nyt on mitä on, mutta tiedostan hyvin sen faktan, etten ollut sen onnellisempi vajaa 15kg sitten, päin vastoin. Minulla ei ole enää mitään ruusuisia kuvitelmia syömishäiriöelämästä, ei mitään, mitä näkisin siinä tavoittelun arvoisena. Kun kuulen tai luen toisten sairastamisesta lähinnä tympäisee, luuleeko tuo todella saavuttavansa jotain, tai olevansa jotenkin ihmeellinen.

Ja silti, olen pettynyt vaakalukemaan ja ylipäätään, käyn sillä hiton kapineella. En pakkourheile, enkä laske kaloreita. En aktiivisesti kuluta aikaani miettien, mikä ruoka olisi kevyin vaihtoehto, saati että skippaisin ruokia tai tekisin jotain järjettömiä dieettisuunnitelmia (paitsi joskus niinä yön pimeinä tunteina vain todetakseni seuraavana aamuna, että olipa taas järjetön ajatus). Ei, minulla ei ole minkäänlaista aktiivista kunnianhimoa painoni suhteen, ei enää. Se nyt on mitä on. Se on enemmän kuin ennen, mutta onpa se samalla selvästi vähemmän kuin joskus.

Loppuviimein luulen, että kyse on juuri nyt vain siitä, että olen tosiaan viikon verran ollut tekemättä mitään järkevää ja kaksi viikkoa ilman töitä. Räkätauti ei enää nosta kuumetta, vaan tällä hetkellä ongelmana on enää ääni, joka hajoaa pienestäkin puheesta. Ja kyllä, olen kärsimätön. Haluaisin tehdä sitä ja tätä. En jaksaisi odottaa, että voin elää "normaalia" elämää. Minä kaipaan muutakin kuin kutomista ja kirjoja. Tarvitsen jotain, mikä vie ajatukset pois itsestäni. Tarvitsen sosiaalisia kontakteja, ulkoilmaa ja töitä.

Terapeutti sanoi viimeksi, että ollaan vasta alussa, älä ole niin hätäinen. Mutta minä olen ollut tässä liian kauan. Haluan päästä eteenpäin.

Virkistävämpää lauantaita,
<3 Jen














torstai 26. helmikuuta 2015

Puikoilla pinkit piirakat

Flunssa vaikuttaa olevan sangen sitkeää sorttia ja eilen kehotettiin äänilepoon. Eli kotona kuluvat tämän viikon päivät. Näin ollen tartuin palmikkosukkien jälkeen jälleen uuteen neulehaasteeseen. Lupasin siskolleni joulun tienoilla uudet lapaset ja pienten alkuvaikeuksien jälkeen, ne olivatkin yllättävän helpot ja ennen kaikkea nopeat tehdä.

Väri ei ole minun makuuni, mutta siskoni toive.

Ohje on jälleen kerran Novitan lapaslehdestä, voin muuten lämpimästi suositella sekä lapas- että sukkalehteä, todella monipuolisia ohjeita, joita voi sitten oman maun mukaan muokkailla. Olin itse asiassa luullut, että piirakkalapasetkin perustuisivat palmikoihin ja osittain siksi palmikkoneuletta opettelin. Piirakkakuvio perustuu pääasiassa langankierroilla tehtäviin lisäyksiin, mistä muodostuu kuvioon pieniä reikiä sekä oikean ja nurjan vaihteluun, millä saadaan kohokuviota.

Alkuperäinen ohje:
https://www.novitaknits.com/fi/node/239/instructions

Alku oli itselleni hankala, koska vihkosen ohjesivulla on sekä pienemmän että isomman koon mallikuviot ja onnistuin ajatuksissani lukemaan niitä sekaisin. Näin ollen silmukat eivät täsmänneet ja ei kun purkamaan. Muutaman onnistuneen kuvion jälkeen kuvio oli sitten todella yksinkertainen, enkä jälkimmäisessä lapasessa juuri ohjetta kaivannut. Nopeutta tekemiseen toi myös käytettävä Isoveli-lanka sekä puikot numero 5.

Alku näytti lähinnä tältä...

Uutta minulle oli myös peukalokiila, aikaisemmin olen tehnyt vain aukkopeukalon. Kiilassa teinkin pienen virheen, en lisännyt silmukoita kiilan väliin, mutta seuraavalla kerralla sitten osaan. Muuten kiila osoittautui huomattavasti helpommaksi tavaksi tehdä peukaloa, koska nostettavia silmukoita ei ollut kuin yksi. Aion varmasti käyttää kiilaa toistekin.


Kuviota tehdään näissäkin vain kämmenpuolelle,
jälkeenpäin neulottava oikea tehdään vasemman peilikuvana.

Tämä oli nyt tällainen pikainen lapastenesittelypostaus, katsotaan josko seuraavaksi kirjoittelisi taas jostain muusta kuin puikkoilusta :)

Mukavia helmikuun viimeisiä päiviä,
<3 Jen

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Saga-palmikkosukat ja puolukka-kaardemumma-smoothie

Jaahas, flunssa saavutti sitten minutkin, eli terveisiä vain tautipesästä! Pari päivää on nyt mennyt sisätiloissa, eikä ainakaan vielä ole näkyvissä helpotusta. Harmittaa kyllä, koska olen odotellut töihin paluuta ja nyt joudun jatkamaan lomailua. Totesinkin tänään, että joko olen tosiaan tunnollinen työntekijä kun lomalla sairastan tai sitten olen vain huono lomailija, joka saa flunssan lomastressin päätteeksi. Vahvasti alan taipua jälkimmäiseen, sen verran yleistä kohdallani on saada joku pöpö juuri lomien loppuvaiheessa.

Mutta onneksi kotonakin voi tehdä vaikka mitä, ja tänään sain valmiiksi elämäni ensimmäiset palmikkosukat. Palmikkokuvio oli siis uutta, mutta aika nopeasti se hahmottui, kun muutaman kierroksen oli tehnyt. Ohje löytyi tälläkin kertaa Novitan sukkalehdestä https://www.novitaknits.com/fi/node/110/instructions. Palmikoissa ehkä haastavinta on apupuikon käyttö ja kuulinkin, että sitä varten on kehitetty kaikenlaisia lyhyempiäkin versioita, mutta olin ihan tyytyväinen perinteiseen puikkoon. Tosin käytin hieman paksumpaa puikkoa apupuikkona, jolloin silmukat oli helppo neuloa peruspuikoille. Ohjeesta vielä sen verran, että ainakin minulle 44silmukalla tuli hieman liian kireät, jatkossa tekisin 48silmukalla.

Käytin pääasiassa bambupuikkoja koko 3,5,
mutta kadonneen tilalla oli peruspuikko
ja apupuikkona bambu numero 4

Muuten päivien ohjelmassa ei juuri ole ollut kuin lukemista ja lepäilyä, eikä varmasti tule olemaankaan ennen kuin olo vähän virkoaa. Sinänsä on ollut taas jännä huomata, miten paljon helpompaa lepääminenkin on, kun on kunnolla kipeänä. Ei kyllä käy pienessäkään mielessä, että lähtisi lenkille tai muuten pihalle kirmaamaan. Jotain on sentään vuosien varrella oppinut! Positiivisena yllätyksenä olen myös pystynyt katsomaan kaksi elokuvaa viikonlopun aikana. Aika usein levottomuus iskee ja alkutekstien aikana, mutta nyt ei ollut juurikaan ongelmia, että jotain hyötyä taudistakin!

Välipalaksi tein loppuviikosta ystävän vinkistä puolukka-kaardemummasmoothieta ja se maistui myös tänään. Itselle smoothien tekeminen kotona ei ole mitenkään yleistä, mutta tämä makuyhdistelmä houkutteli kokeilemaan, eikä kyllä kaduta :) Näillä määrillä sain noin kolme, noin 3dl annosta.

3dl puolukoita
3 banaania
3tl kaardemummaa
1/2 purkki puolukkajugurttia
1prk Skyr-vaniljaa

Leffoina viikonloppuna Frances Ha ja The Words


Virkistävää viikkoa,
<3 Jen