Veden voimaa

Edellisessä tekstissä muistelin uintireissuja viime vuosilta. Tänään haluaisin vielä jatkaa aiheesta, mutta enemmänkin veden voimasta. Ajatus tästä tekstistä syntyi eilen sunnuntaina. Päivä oli minulle vaikea. En saanut mitään aikaiseksi ja suunnitelma ystävän tapaamisesta piti perua :( Näitä päiviä on minulla välillä, nykyisin jo vähemmän kuin aikaisemmin, mutta edelleen ajoittain.

Eilinen päivä oli siis nihkeydessään jotain samanlaista kuin ilma lasitetulla parvekkeellani: kuumaa, hiostavaa, laiskaa ja painostavaa. En saanut mitään tehtyä ja mukava päivä ystävän kanssa vaihtui hikiseen oireiluun. Puoli tuntia ennen äänestysajan umpeutumista sain itseni lopulta ulos ja käytyä rustaamassa numeron lappuun. Samalla reissulla puolipakotin itseni rannalle. Mikä tunne, kun pääsin juuri sopivan viileään veteen, uskomaton rauha. Keho tuntui aivan erilaiselta, kevyeltä ja sulavalta. Huolimatta melko likaisesta vedestä, tunsin puhdistautuvani, mieli rauhoittui.

Kotimatkalla mietin, mikä vedessä saa minussa aikaiseksi tällaisen rauhan. Myönnän, että yhtenä tekijänä on tyytyväisyys liikkumisesta, tein sittenkin jotain, en vain jäänyt makaamaan. Mutta on siinä paljon muutakin, kuten yllä totesin, iholla tuntuvan nihkeyden huuhtoutuminen ja kaikki se virkistävyys. Lisäksi vedessä keho tuntuu ihan erilaiselta, jotenkin painottomalta. Sama keho, jota olin koko päivän inhonnut ja morkannut, muuttuikin soljuvaksi, kevyeksi ja oikeastaan, juuri sopivaksi.

Veden rauhoittava vaikutus ei kuitenkaan liity vain uimiseen ja luonnonveteen. Uimahallit ovat minulle todella tärkeä paikka, vesijuoksu on kuulunut harrastuksiini jo useamman vuoden. Toki hallissa iskee välillä suorittaja päälle, mutta ystävän seurassa, aivan mahtavaa! Mutta liikkumisen lisäksi, olen huomannut, että pelkästään veden katselu rauhoittaa. Jossain kohtaa, kun paikallaan istuminen oli lähes mahdotonta, huomasin, että merenrannalla pystyn istumaan tuntikausia ilman ongelmia, puhumattakaan rauhoittavista kävelyistä veden äärellä.

Vesi lienee siis elementtini ja sen rentouttavasta vaikutuksesta nauttimista suosittelen ihan kaikille. Tänäänkin aion suunnata rannalle, mutta luultavammin vasta illalla, kun ranta rauhoittuu ja aurinko laskee hiljalleen.

<3 Jen

Muistoja järveltä, alkuperä 30.5.2013

Palautetut tekstit jatkuvat, tällä kertaa päivän "uroteon" vuoksi. Kävin nimittäin illasta kastamassa talviturkin! Ajatus tuli jo viikolla ja tänään piti sitten pistää täytäntöön. Kävellessä rannalle kieltämättä hermostutti ja kylmä hiki vain valui jännittäessäni tulevaa. Mutta mukavasti meni ja kävin kahdesti tekemässä pienen lenkin. Äitini kysyikin, eikö olisi vain voinut mennä testaamaan, onko vesi uintikelpoista, mutta ei. Tietyissä asioissa olen äärettömän itsepäinen. Kun saan jotain tällaista päähäni, se on sitten toteutettava, vaikka sitten pelottaisi. Toisaalta se lienee aika hyväkin ominaisuus, kun sitä oikeisiin asioihin käyttää :)

Tämän teksti kirjoitettu siis 30.5.2013:

"Kesä.  Uinti.

Kymmenen vuotta sitten kävelin rantaa pitkin kohti vettä. Pahin koulukiusaajani oli samalla rannalla. Olin elämäni ensimmäistä kertaa bikineissä muualla kuin mökkirannassa. Muistan, kuinka hänen katseensa kääntyi minuun ja sen kauhistuneen ilmeen ja sen kysymyksen "mitä v****a sulle on tapahtunut?". Ei oltu nähty melkein vuoteen, mikä sinänsä on pieni ihme, koska asuimme samassa pienessä kaupungissa, jossa on lähes mahdottomuus olla törmäämättä. Muistan sen (sairauden "kuherteluvaiheen" suoman) itsevarmuuden tunteen, kun kahlasin järveen ja tiesin, minä olen laihtunut - paljon.

Vuosi sitten kastoin talviturkin juhannusviikolla. Töissä ei virallisesti saa tupakoida, joten teimme sen rannassa, kun asiakkaat olivat mökissä toisten kanssa. Kyykkiessäni laiturilla bikineissä mietin miltähän näytän, katsooko toinen vain kaikkia niitä makkaroita ja miettii, että onpas tuokin lihonnut. Hän tiesi sairaudestani, olinhan joutunut kertomaan siitä, kun yhtäkkiä jäin pitkälle sairaslomalle. Ja hän tiesi, että olin toipunut, tai ainakin toipumassa. Jääkylmässä (uskokaa tai älkää!) vedessä kastoimme talviturkit kumpikin. Saunassa totesin, että tänä kesänä otan kaiken sen takaisin, mitä viime kesänä menetin.

Eilen olin taas reissulla ja sauna oli lämpimänä. Aamu ennen lähtöä oli kamala. Tapasin hoitajaani ja itkun seasta lupasin (yrittää) jättää syömishäiriön kotiin. Ensimmäisen ruokailun skippasin, eihän se nyt niin tärkeä ole. Sitä paitsi lupasin yrittää vasta reissussa, en sinne lähtiessä. Päivä oli lämmin ja päivällinen seurassa sujui paremmin kuin olisin uskaltanut edes haaveilla. Illalla oli sauna lämpimänä. Oli puhuttu, että mentäisiin uimaan. Bikinejä pukiessa pysähdyin nopeasti vilkaisemaan peiliin (läski läski läski).Mutta minä menin järveen, vaikka pelotti ja vaikka ympärillä oli katsojia. Ja minä nautin ja nautin vielä saunassa ja iltapalasta ja vielä tänäänkin, minä nautin.

 

 

Tänä vuonna talkviturkki putosi toukokuussa 

ja ehkä jotain muutakin jäi sinne järvelle 

(ainakin toivon niin)."   

Mukavaa iltaa, lätkä ainakin näyttää toistaiseksi menevän vallan hienosti, hyvä Leijonat! Ja huomenna sitten äänestämään, kuka ei vielä ole sitä tehnyt (kuten allekirjoittanut).

<3 talviturkiton Jen

Vuosi sitten

Aloittaessani blogin uudestaan piilotin vanhat tekstit. Tänään ajattelin kuitenkin julkaista vuoden takaisen. Silloin tilanne oli hyvin erilainen. Olin armottoman epävarma monesta asiasta ja turvaa löysin sieltä, mistä ei todellakaan olisi kannattanut. Niin kuitenkn kävi, ja blogia seuranneet tietävät, mihin kaikkialle se on tähän asti vienyt.

"Tiedättekö sen tunteen toipumisprosessissa, kun alat hiljalleen saada kiinni niistä asioista, jotka sinulle ovat tärkeitä ja jotka tekevät sinut onnelliseksi? Tunnistat hiljalleen elämässäsi tekijöitä, jotka saavat sinut innostumaan ja motivoivat entisestään. 

Minulle vuosi 2012 oli sellainen. Palasin omaan arkeeni ja innostuin siitä päivä päivältä enemmän. Loistavan tuen avulla tunnistin hiljalleen niitä onnenhippusia ja tartuin niihän päivä päivältä kovempaa. Toki ote välillä lipsui, minulla kun tuppaavat kädet hikoilemaan, mutta kohta sain sen taas paremmaksi.

Ja sitten, yhtenä aamuna, pakka hajoaa.

Sen, minkä olet käsittänyt voimavaraksi ja motivaattoriksi kerrotaankin olevan lopussa. Ja jotta tässä ei olisi tarpeeksi, selviää myöhemmin, ettei se sittenkään ole ihan varmaa. KAIKKI on epäselvää. Jatkossa sinulle annetaan päiviä, jolloin tilanteeseen tulee selvyyttä. Niitä päiviä tulee kerta toisensa jälkeen, mutta selvyys on yhtä todellista kuin maailmanrauha.  

Minulle tämä kaikki on tarkoittanut hilajista paluuta sinne, mistä lähdin jo pois. Numerot tuovat turvaa, kaloreita voin laskea ja painoa hallita, se on vain minusta kiinni. Ne ovat vain ja ainoastaan minun toimintani seurausta, kukaan muu ei voi tulla sanomaan, että ei vaiskaan, katsotaan sitten aikanaan. 

En halua enää palata sinne, mistä olen tähän mennessä kahdesti lähtenyt. 

 Silti minusta tuntuu,

ettei sille ole vaihtoehtoa."

<3 Jen

joka oppii joka päivä luottamaan enemmän, että vaihtoehtoja on, meillä kaikilla

Herkkuja ja kaaoksen aineksia

Innostuin tänään pienen tauon jälkeen kokkailemaan. Oikeastaan taustalla oli ajatus käyttää pilaantumaanpäin olevia raaka-aineita, niin paljon jätettä muutenkin kertyy.
 

Lounaaksi tein perunabataattimuusia ja paistoin kalapuikkoja (todella itsetehtyä... heh!). Kasvikset olen ostanut jo aikaa sitten, alustavana ajatuksena tehdä sosekeitto, mutta koska sulatejuusto on mennyt jo muihin tarkoituksiin, muutin suunnitelmaa ja tein tosiaan tuon muusin. Peruna ei yleisesti kuulu suurimpiin lemppareihini, mutta muusimuodossa se maistuu kyllä. Käytännössä valmistus oli hyvin simppeliä: kuorin ja paloittelin ensin ison bataatin ja pari perunaa, jotka sitten keitin, keittoaika noin puoli tuntia. Pehmeät kasvikset sekaisin ja joukkoon vähän maitoa ja margariinia, tadaa - valmista. Ja kalapuikot, uuniin 10minuutiksi ja valmista.

Leipä ja maito ja salaatti seurana

Ihan putkeen homma ei kuitenkaan mennyt, koska onnistuin laittamaan ensin väärän levyn päälle ja hetken kuluttua huomasin leivinlaudan käryävän. Muovi oli jo hieman sulanut hellaan ja muutama hento liekki nousi, kun vedin laudan irti. Onneksi sen enempää ei ehtinyt sattua, täystuuletus vain päälle ja kitkerä hajukin haihtui melko nopeasti. Eli selvisin säikähdyksellä ja hetkellisellä pahalla hajulla. Joskin tämän jälkeen jokainen risahdus ja sihinä ovat kääntäneet katseen hellalle, josko taas jotain palaa.

"Tuhon" jälkeen

Koska uuni oli kalapuikkojen takia päällä, päätin samalla tarttua itselleni toistaiseksi melko ylittämättömään haasteeseen, eli kääretortun tekoon. Vannotin pari vuotta sitten, etten enää koskaan moista tee, sen verran paljon harmaita hiuksia rullaus ja sisältä pursuavat täytteet aiheuttivat. Lisäksi muistan, kun joskus tein kääretorttua Painonvartijoiden ohjein - en tee enää ikinä! Mutta yrittänyttä ei laiteta ja iloisena yllätyksenä, tälläkertaa onnistuin mainiosti :)

Tässä vielä ohje, jolla minä voitin kääretorttukammoni:

Pohja: (ohje Hellapoliisin Herkkuleivonnaiset -kirjasta)
4 munaa

1,5dl sokeria (itse laitoin noin desin, koska kanamunat olivat niin pieniä)
1,5dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta

*paisto 225, reilu 5minuuttia
*kaato toiselle leivinpaperille, jonka jälkeen jäähdytys

Täyte: (omasta päästä)
250g maustamatonta maitorahkaa
1dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
reilu 2dl marjoja (itselläni vadelmia ja puolukoita)

*täyte sisään (ulkoreunaan kannattaa jättää hieman tilaa, koska vaikka täyte on melko tuhti, kyllä sitä silti pursuaa)
*jäähdytys jääkapissa ja leikkaus

Unohdin kuvata koko "komeuden", ennen kuin pakkasin suurimman osan pakkaseen

Maukasta sunnuntaita,
<3 Jen

Arjen hetkiä

Viikko taas ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoittamisesta. Tässä välissä vierailin koti-kotona ja maanantai-iltana palasin kaupunkiin. Olin viimeksi koti-kotona jouluna, siitäkin oli siis ehtinyt vierähtää jo viisi kuukautta. Kummasti aika näyttää kuluvan, vaikka välillä tuntuukin, että päivät ovat aivan tavattoman pitkiä. Viikonloppuna soitin pitkästä aikaa pianoa ja selailin lapsuus- ja teinivuosien valokuvia. Vanhassa huoneessa oleva kaappi on täynnä vanhoja kirjeitä, valokuvia, päiväkirjoja ja vaikka mitä ihania muistoja. En ole saanut niitä roudattua pois, enkä oikeastaan haluakaan, ainakaan vielä. On kiva, että koti-kotona on pala minua.

Koti-koti

Muilta osin en edelleenkään ole tehnyt mitään erityistä, päivittäisiin rutiineihin kuuluvat oikeastaan vain ruokailut ja ulkoilu. Pieniä asioita tulee toki tehtyä niiden välissä, mutta pääasiassa päivät pyörivät perusasioiden parissa. Jonkun verran olen viritellyt käsityöharrastusta. Talven jälkeen iski totaalikyllästyminen villasukkiin ja muihin ja kuukausia sitten aloittamani Mörkö-lapaset ovat edelleen puikoilla ja näillä näkymin siellä odottavatkin, kutominen ei kuulu kesäharrastuksiini. Sen sijaan virkkasin viikonlopun ja junamatkan aikana pyöreän korin ja tiistaina aloittelin uutta, tällä kertaa kulmikasta. Virkkauksessa olen vielä aloittelija, joten haasteita sillä saralla riittää, mutta ihan mukavaa ajankulua.

Koriproggis junassa

  

Ristikoita täyttelen säännöllisesti ja nyt olen myös saanut katsottua muutaman elokuvan. Tv:täkin tulee silloin tällöin katseltua, lähinnä jotain sarjoja. Jääkiekosta tykkään, mutta sen katsominen ei ole oikein sopivaa kaltailselleni jännittäjälle. Rehellisyyden nimissä en yksinkertaisesti pystynyt katsomaan edes MM-kisojen finaalia 2011 ennen kuin peliminuutteja oli jäljellä ehkä kolme ja voitto todellakin varma. Siihen asti seurasin ottelua netistä Iltalehden seurannasta.

Aamupala joltain viikonlopulta

Jonkin verran olen nähnyt myös ystäviä ja toki hoitokäyntejä on useampia viikossa. Niin, ja kirjastoreissut ovat lähes päivittäistä ajanvietettä. Jostain Me Naisista luin, että kirjastossa käynti vastaa 1600€ palkankorotuksen tuomaa tunnetta. Tällä perusteella siis suorastaan kylven rahassa, tai ainakin tunteessa, että sitä olisi.

Kahvihetki Hakaniemen torilla

Mutta eipä tässä sen kummempia, arjen pieniä ja vähän suurempia hetkiä. Välillä turhauttaa, välillä ärsyttää ja aika usein hymyilyttää.

Mukavaa viikonloppua!

<3 Jen

Biisejä matkan varrelta

Facebookissa on kiertänyt viimeaikoina erilaisia haasteita, joista yksi itselleni haasteellisimpia oli musiikkihaaste, jossa piti listata kymmenen itselle merkityksellisintä kappaletta. Ohjeessa biisejä ei saanut miettiä liikaa, mutta rehellisyyden nimissä tein mielessäni listaa ainakin kolme päivää ennen sen lopullista julkaisua. Jotenkin listan teko palautti mieleen monia muistoja ja siitä sain ajatuksen, että teen tuon listan myös tänne ja liitän mukaan muistoja, joita biiseihin liittyy.

Musiikilla on aina ollut elämässäni iso merkitys, olen sekä soittamisen että kuuntelun kautta käyttänyt sitä vuosien varrella erilaisten tunnetilojen käsittelyyn ja monet biisit muistuttavatkin jostain tietystä ajanjaksosta tai ihan yksittäisestä tilanteesta. Minut hyvin tuntevat tietävät, että jumitun myös yksittäisiin kappaleisiin. Saatan kuunnella samaa laulua kerta toisensa jälkeen niin, että etenkin kasetit olivat välillä aikas kovilla. Olen myös kuuluisa hyvästä sanamuistista, osaan todella monien, etenkin kultaisten kotimaisten sanoja ulkoa. Meillä olikin ystäväni kanssa (myönnän, etenkin tylsillä oppitunneilla) tapana pelata omaa BumtsiBumiamme, jossa arvattiin laulu sanavinkkien kautta. Ja kuten tästä arvata saattaa, aikaisemmin BumtsiBum, nykyisin Tartu Mikkiin kuuluvat suuriin suosikkeihini.


Minun muistoni musiikin kautta (järjestys ei ole merkityksellinen):

1. Pekka Simojoki & A-M Kaskinen/Juha Tapio: Muutoksen aika
Tämä biisi vie muistoni syksyyn 2007 ja kevääseen 2008. Asuin syksyn Ryttylän Kansanlähetysopistolla ja keväällä matkasin kolmeksi kuukaudeksi Etiopiaan. Koko Kansanlähetysopistoaikaan liittyi vahvasti muutoksentuulet, pidin taukoa sosionomi -opinnoistani ja olin melko hämilläni, mikä on minun paikkani.

2. Exit: Cecilia
Kuulin kappaleen ensimmäisen kerran eräänä syksyisenä iltana silloisen ystäväni luona. Sinä syksynä elämääni oli astunut muutama erittäin tärkeä uusi ihminen ja kappaleen sanat "mistä löytyi se rohkeus, usko, toivo ja rakkaus" osuivat ja upposivat. Edelliskesänä kävin sitten kappaleen syntyseuduilla Roomassa ja yllättäin sanat nousivat jälleen mieleeni.

Cecilia oli kristitty, joka kuoli uskonsa tähden Rooman vainojen aikaan.
Hänen patsaansa löytyi tästä kirkosta.

3. Cheek: Niille joilla on paha olla
Tämä biisi liittyy viime syksyyn, jolloin löysin kappaleen vähän vahingossa.

4. Alexander Rybak: Fairytale
Ensimmäistä kertaa Euroviisut saivat minusta vankkumattoman kannattajan, kun ihastuin totaalisesti tähän kappaleeseen. Sinä kesänä se oli sekä soittoäänenä että herätyskellon äänenä ja kävinpä katsomassa livekonsertinkin. Terveisiä vain erääseen tamperelaiseen lastensuojeluyksikköön ;)

Keikalla Särkänniemessä

5. KaTuMa: Kuka sinua rakastaa
KaTuMa on kotikunnaltani kotoisin oleva gospel-bändi, jossa lauloi minulle erittäin tärkeä nuori nainen, jonka kanssa sain jakaa etenkin kevät-kesää 2003. Vaikka kyseisenä keväänä elin hyvin raskaita aikoja, on siitä jäänyt lukemattomia hyviä muistoja. Biisi vie myös muistoissa bändin keikalle, jonne onnistuimme toisen ystävän kanssa ajamaan ihan vain pikkaisen kiertoreittiä (älkää ikinä kysykö minulta reittiohjeita!) Sanoista vielä sen verran, että muistin kappaleen nimen pitkään väärin ja kävelyillämme pyysin aina, että M laulaisi Tumpatut savukkeet. "Jää jäljelle tyhjä pöytä ja tumpatut savukkeet, jää silmiisi pohjaton  nälkä ja kuivuneet kyyneleet..."

6. Turvakytkin: Täydellistä
"Mikään ei oo täydellistä, kaikkeen ei oo selitystä. Haaveisiin on matkaa vielä, unelmiin ei järki riitä, silti tahdon luottaa luvattuun ja kaipuu taivaanrantaan salattuun." Syksyllä 2003 (vai oliko se 2004, en muista..) kävimme edellisen kappaleen yhteydessä mainitsemani M:n kanssa katsomassa Turvakytkimen keikan. Nuo sanat muistan varmasti loppuikäni.

7. Laura Närhi: Mä annan sut pois
Tällä kappaleella on minulle monenlaisia merkityksiä. Muutin pk-seudulle syksyllä 2010 ja ikävöin entistä kotikaupunkiani aivan mielettömästi. Keväällä olin taas kerran junassa matkalla ja ohitin viimeisen kotini sieltä. Kuuntelin repeatilla tätä kappaletta ja mietin, luovun, kotini on nyt muualla. Seuraavana kesänä tämä kappale yhdistyi myös ruokailuihin ei niin miellyttävässä paikassa, mutta ensisijaisesti olen omistanut sen Tampereelle.

Tavastia-keikalla Syksyllä 2011

8. Kaija Koo: Vapaa
Tämän kappaleen yhdistän taisteluuni syömishäiriötä vastaan. Saan siitä voimaa ja rohkeutta. Tosin voisin lisätä listaan myös samalta levyltä Kaunis rietas onnellinen.

9. Juha Tapio: Kirkkain silmin

En muista koska, mutta eräänä päivänä kuunnellessani jälleen tätä kappaletta nousin tuolilta ja aloin tanssia ja laulaa. Sanat vain osuivat ja upposivat, aikuisuus ja aikuiseksi kasvaminen - joskus se on vain niin monimutkaista. "Vaikka aikuiseksi muuttuu, palasensa halliten. Silti yksi vielä puuttuu, yhä syliin kaivaten..." Samanlaisen vaikutuksen teki myöhemmin Pettävällä jäällä(joka oli FB:ssa myös listallani erikseen), jonka esityksistä olen tykännyt sekä Juhan että Yön versioista. Yön versio sai tanssimaan, Juhan fiilistelemään muuten.

10. Yö: Kiitos ja kunnia
Tätä biisiä popitin syksyllä 2009 useamman kerran, kun olin palaamassa töistä. Omistin tähän astisen elämäni ainoan auton ja biisi vie muistot pitkiin iltoihin töissä ja sitten kotimatkoihin omalla keltaisella Yarillani. Yöltä tosin voisin listata muitakin, mutta nostan nyt tämän.

Aitoon Kirkastusjuhlilla 2009

Mukavaa loppuviikkoa ja nautinnollisia hetkiä Euroviisujen parissa :)
<3 Jen

Kevätluonnossa

Kevät alkaa toukokuusta, tai niin sen ainakin minun mielestä pitäisi mennä. Viimepäivinä sää on tosin tarjonnut melkoisia vaihteluita ja mikä mielenkiintoisinta, todella lyhyen ajan sisällä. Vapun tienoilla sain tuta näistä nopeista muutoksista muutaman kerran ennen kuin sain päähäni taottua, että sateenvarjo on nyt tarpeen, vaikka aurinko paistaisi kuinka kirkkaalta taivaalta kotoa lähtiessä.

Tänään tuli taas varjolle käyttöä, mutta kaunis auringonpaiste helli sentään suurinta osaa päiväkävelyäni. Kävin lounaalla hyvän ystäväni kanssa Hakaniemessä, mutta matkalla kotiin päätinkin hypätä bussista pois jo Arabiassa ja niin alkoi "luontoseikkailuni". Tuli katsastettua uusia reittejä ja bongasinpa muutaman uudenkin reitin, jonne vielä joku päivä pitää mennä.

Kuten olen varmasti täällä aiemminkin kirjoittanut, olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni pienessä kaupungissa. Nykyisin huomaan tämän historiani etenkin siinä, että lähes aina, kun poistun liikenteen vilinästä, koen rauhoittuvani. Ja onhan siitä ihan tutkimusnäyttöä, että luonnossa liikkumisella on positiivista vaikutusta (mielen)terveyteen. Mutta höpinät sikseen, tässä kuvia tämän päivän retkeltä.

 Muistakaa tekin kuljettaa sateenvarjoja mukana :)
<3 Jen

1.5.2014

Uusi tekstinaihe muhii päässä, mutta antaa sen siellä hetken vielä hautoa. Siihen asti, haluan vain toivottaa myös tämän blogin kautta



HYVÄÄ VAPPUA ja TERVETULOA TOUKOKUU!

<3 Jen