Sateinen sunnuntai

Juhannus osastolla

Loppuviimein miinusmerkkiseksi kääntyneen osastojakson jälkeen palasin kotiin perjantaina. En osaa sen enempää selittää, miksi tähän taas tultiin ja miksi lopputulos oli mitä oli, joten eipä muuta kuin eteenpäin.

Tällä viikolla minulla oli kaksi todella onnistunutta avohoidon tapaamista. Torstaina sain käsiteltyä kulunutta osastoaikaa ja perjantaina tulevaisuutta. Tulevaisuuspohdintojen ongelma tosin on ajankohta, Suomi kun tunnetusti sulkeutuu heinäkuuksi. Mutta ehkä on hyvä ottaa pientä lomaa myös tällä saralla. Muuten en hoidon osalta pidä lomaa kuin viikon, vaikka omat työntekijäni ovat viimeisten viikkojen aikana toinen toisensa jälkeen jääneet lomalle. Täysin "tyhjiä" viikkoja on hoidon osalta tosin vain yksi ja se osuu sopivasti kohtaan, jota edeltävän viikonlopun olen joka tapauksessa koti-kotona, eli on hyvä syy jäädä vähän pidemmäksi aikaa. Vietämme heinäkuun alussa isäni 70-vuotis syntymäpäivää ja kokoonnumme kaikki sisarukset perheineen yhteisen ruokailun äärelle.

Oma elämäni kolmekymppisenä ei kieltämättä ole näyttänyt kovin valoisalta. Tiedostan toki, että kyseessä on omat valintani ja niiden seuraukset, mutta olisi valhetta väittää, etteikö turhauttaisi. Välillä tekisi niin mieli heittää hanskat tiskiin ja antaa olla. Ei vain jaksaisi yrittää, kun tuntuu, ettei se vain yksinkertaisesti riitä. Kuinka kauan ihminen joutuu hakkaamaan päätään seinään ennen kuin oppii? Ja haluaisin myös tietää, mitä kaikkea pitää oppia, että voi elää. Olen viimeaikoina manaillut, että en jaksa vain selviytyä, hitto soikoon, haluan elää!

Pinkit kumisaappaat ovat ehkä kesän tärkein ostos

Harmittelen menetettyjä pääsykokeita, lisääntyneitä sairaslomapäiviä, väliinjääneitä työvuosia ja niitä lukuisia kompastuksia, joiden seurausta nämä kaikki ovat. Tätä marinaa pitäessäni, lääkärini heitti osuvan vertauksen. Kuinka monta kertaa tänä kesänäkin on hoettu, että olisipa edes heinäkuu lämmin ja aurinkoinen. Samalla unohdetaan elää kesäkuuta, sitäkin kun on vielä jäljellä. Ihan kuin niillä päivillä ennen sitä aurinkoista heinäkuuta ei olisi mitään merkitystä. Tai aivan kuin koko elämä yhtäkkiä muuttuisi jotenkin ihmeelliseksi sen mahdollisesti edessä olevan auringon myötä.

Sadetta vai poutaa, en osaa tulkita, aika näyttää

Yritän hokea tätä itselleni ja menneisyyden marinan tai tulevaisuuden huolen sijaan keskittyä juuri tähän hetkeen. Ehkä tässä hetkessä on riittävästi ja elämää, sitä on kesäkuun sateessakin.


<3 Jen

Askel taakse, ei kun sittenkin eteenpäin

Blogi pysyy hiljaisena taas hetken aikaa, kun keskityn keräilemään energiaa. Kaksi askelta eteenpäin ja yks taaksepäin, näinhän sitä toipumisesta sanotaan. Nyt on varmaan sitten menossa se askel taaksepäin, tai tarkemmin ajatellen se otettiin jo, nyt mennään eteenpäin. Mutta palailen taas, kun sen aika on :)

l

Lähimaastossa oli joku piirustanut

Lämpimin ajatuksin hyvää juhannusviikkoa toivotellen,
<3 Jen

Lupa laiskotella

Olen viimepäivinä tuntenut pienoista tylsistymistä. Ei sillä, etteikö päivissäni olisi ollut monia mukavia hetkiä sekä omassa rauhassa että ystävien seurassa, mutta tiettyjen arkirutiinien puuttuminen, se on alkanut kiristellä. Toki, kuten monin paikoin minuakin muistutetaan, toipuminen on kokopäivätyötä, mutta huomaan kaipaavani jotain muuta. Kokopäiväisyys kun toistaa itseään tunnista, päivästä ja viikosta toiseen, ilman taukoja. Tai jos taukoa pitää, se yleensä palauttaa jo tehdyssä työssä taaksepäin.

Tylsistyminen ilmenee itselläni turhautuneisuutena. Tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi ja ahdistun jo pelkästään ajatuksesta, että tätä on edessä vielä useampi kuukausi. Mihinkään ei oikein huvittaisi lähteä ja sitten sitä manailee jo sitäkin, ettei lähde. Eilen itse asiassa päädyin tekemään "ahdistuslistaa" pahinta oloa helpottaakseni (toimi muuten yllättävän hyvin!) ja lopulta huomasin kirjoittavani, että ahdistaa jo sekin, ettei ahdista niin paljoa, että voisi vain rypeä ahdistuksessaan.

Tänään aamu aukeni harmaahkona. Heräsin itselleni hieman liian aikaisin, seitsemän jälkeen, ja odotellessani aamupalaa jatkoin eilen aloittamaani kirjaa. Viimekuukausina olen lukenut enemmän kuin varmaan vuoteen ja eilen havahduin ongelmaan myös jatkuvan kirjastoravaamiseni suhteen. Vaikka kävin lopulta kahdesti, ei hyllystä löytynyt yhtään kiinnostavaa teosta! Ehkä pieni tauko voisi tehdä hyvää, ja kuten viimeksi mainitsin, omassa hyllyssä on useita koskemattomia, eli josko sitten olisi niiden vuoro.

Mutta palatakseni tähän päivään. Jatkoin lukemista aamupalaan asti, sen aikana ja sen jälkeen. Lounasaikaan havahduin, että olin huolettomana istunut sohvannurkassa toista tuntia, eikä mielessäni ollut edes käynyt, että pitäisi tehdä jotain muutakin. Ja samalla linjalla olen jatkanut lounaan jälkeen, hyvän kirjan parissa, vailla paineita, että "pitäisi saada jotain järkevää aikaiseksi".

Sen verran pidin kuitenkin lukemisessa taukoa, että leivoin mustikkapiirakan, ja sen uunissaoloaikana sain tiskit tiskattua. Näin ollen välipalalla onkin herkkua tarjolla ja nautinnollinen lukupäivä saa jatkua. Ehkä se on sitten niin, että jatkuva stressaaminen tekemättömyydestä tosiaan vain pahentaa oloa. Kun vain uskaltaa heittäytyä ja olla liiaksi ajattelematta, sohvannurkkakin on varsin hyvä paikka viettää päivää.


<3 Jen

Yksi takuuvarma keino rauhoittaa mieltä, on näiden mullikoiden oleilun seuraaminen Viikissä,
mutta sitä taas jonain toisena päivänä.

Kesäkuinen lukulautanen

Nih!

"Aikuisten elämä on sitä, että käytte töissä,
sitten meette kotiin ja luette kirjaa"

Näin aikuisen elämän tiivisti eräs nuori mies noin vuosi sitten. Ja myönnettäköön, aika oikeassa hän ainakin minun osalta on, joskin lukuaikaa on näin sairaslomalaisena huomattavasti enemmän. Siksipä ajattelin hieman päivitellä kirjakuulumisia. Edellinen päivitys löytyy täältä http://mytruthorbeautiful.blogspot.fi/search/label/Kirjat%20ja%20leffat


Luettuja: (uusin alimpana)

Mikko Rimminen: Hippa
Rimmisen kirjoja on kehuttu, joten nappasin joskus BestSeller-hyllystä uusimman. Noh, ei ole minun makuuni. Liian hidastempoista ja kehuttu kielellinen rikkauskin kävi lähinnä tökkimään. No, nyt on kokeiltu, enkä usko, että hevillä kokeilen uudestaan.

Amity Geige: Schroder
Mies on kaapannut lapsensa ja kirjoittaa tutkintavankeudesta entiselle vaimolleen, mitä todella tapahtui. Itselläni lukeminen kesti, mutta kirjan ulkopuolisista tekijöistä johtuen. Itse kirja toimi, annoin neljä tähteä.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Lestadiolaisäidin väsymyksestä kertova kirja kuului viimeksi listalle, en malta odottaa, että saan käsiini. No sain ja luinkin, mutta ei sytytyttänyt kuten olisin toivonut. Ei huono, mutta ei mikään huipputeoskaan.

Tuomas Kyrö: Miniä
Jatko-osa Mielensäpahoittajille, nauratti ajoittain, mutta ei yhtä paljon kuin Mielensäpahoittajissa. Ehkä ongelmana oli odotukset?

Herman Koch: Päivällinen
Koch on loistava kirjailija. Tapahtumat sijoittuivat yhden päivällisen ajalle, mutta takaumien kautta siihen sulautui paljon paljon muutakin. Toivottavasti lisää kirjoja olisi tulossa!
 

Danielle Steel: Iso tyttö
Romanttisuudesta tunnettu (tai ainakin näin olen käsittänyt) Steel kertoo Victoriasta ja tämän kamppailusta suhteessa omaan kehoonsa ja vierauden- ja vääräntunteisiin. Vaaka määrittelee, mutta tyttö taistelee.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin osa2 Sairaus
Huiman odotuksen ongelma tässäkin, ei enää sykäyttänyt kuten ykkösosa. Mutta vei kyllä mukanaan, kun vain muisti kuka kukin on.

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran peloton ja painava sydän
Odotukset eivät täysin täyttyneet, kun miettii, millaisia ajatuskulkuja Pulkkinen on aikaisemmin saanut lukijassa heräämään.

Marja Björk: Prole
Kaksi kertaa palautin lukematta, kolmannella tartuin kirjaan ja ensimmäisten sivujen hapuilun jälkeen luin yhdeltä istumalta. Täytyy varmaan jossain kohtaa tutustua Björkin tuotantoon lisää.


Yöpöydällä odottavia:

Tua Harno: Ne jotka jäävät (juuri aloitettu)
J.K. Johansson: Palokaski 2: Noora
Lars Kepler: Tulitodistaja
Emma Donoghue: Huone


Omassa hyllyssä odottavia: (edelleen suunnitelmissa...)

Leena Lehtolainen: Rautakolmio
Sofi Oksanen: Kun Kyyhkyset katosivat
Paulo Coelho: Voittaja on yksin
Jari Tervo: Koljatti


Aikaisemmin keskeytetty, mutta edelleen suunnitelmissa: (omassa hyllyssä)

J.K. Rowling: Paikka Vapaana
Jari Tervo: Layla
Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin


Tällä hetkellä ei ole kirjoja, joita haluaisin saada pikimmiten käsiini. Sen verran hyvin jatkuva kirjastossa käynti on osumia tuottanut. Toisaalta voisi olla hyväkin pitää pientä kirjastobreikkiä, jotta saisi tuota omaakin hyllyä koluttua. Jos jotain olen oppinut, kirjan ostaminen minunkaltaiselle kirjastoluuhaajalle on aika turhaa, niin nopeasti ne hyllystä löytyvät. Joskin pientä hitautta saatavuudessa on ollut nähtävissä, kun Bestsellerien laina-ajat muuttuivat kahteen viikkoon.


Hyviä kirjavinkkejä otan mielelläni vastaan,
<3 Jen

Keho(kuva)n muokkaumietteitä

Olen ehkä tietoisestikin vältellyt suoraan syömishäiriömaailmaan liittyviä tekstejä, mutta koska blogissani haluan jakaa itselleni tärkeitä aiheita, ajattelin nyt tarttua ehkä omalla kohdallani viimeaikojen puhutuinpaan aiheeseen, kehonkuvaan.

Sain joku aika sitten tehtäväksi kerätä kuvia mielestäni hyvännäköisistä kropista, sellaisista, miltä toivoisin näyttäväni. Tehtävä oli minulle varsin mieleinen, koska tykkään ylipäänsä selailla lehtiä ja minulla on erilaisia naistenlehtiä suorastaan hävettävän paljon. Varsinaisia muotilehtiä en juuri omista, mutta muita (MeNaiset, Anna, Olivia, MeNaiset Sport, Fit, Trendi...), niitä on kasapäin.

Yllätyksekseni aikaa kului kuitenkin enemmän kuin olisin uskonut, ei ollutkaan niin helppoa löytää kuvia, jotka vastaisi ihannettani. Luiset mallit ohitin suosiosta, aikaisemmin jopa ihailemani luukasat: lommoposket ja paistavat rintalastat (anteeksi asenteellinen ilmaus) herättivät lähinnä surua, koskahan tuokin on syönyt. Sivuutin kuitenkin myös selvästi ylipainoiset, ei, tuoltakaan en haluaisi näyttää (sellainenhan olen). Pyrin myös jättämään suoranaiset julkkikset väliin, koska huomasin, että heidän kohdalla mietin lähinnä pinnalla olevaa roolihahmoa, onko se sellainen, josta pidän. Tarkemman tarkastelun myötä, siltä osin kuin asiasta mainittiin, huomasin myös että, suurinosa kuvissa esiintyvistä henkilöistä oli itseäni nuorempia, keski-ikä noin 23 vuotta +/-.

Ikä onkin kysymys, josta olemme puhuneet viimeaikoina hoidossa paljon. Eilen viimeksi oli puhetta siitä, että syömishäiriöön usein liittyy tietty mielen ja kehon kehityksen ristiriita. Vaikka ihminen fyysiseltä iältä kasvaa aikuiseksi, voi hän edelleen ajatella, että kehon pitäisi olla pahimmassa tapauksessa jopa lapsen kokoinen/mallinen. Tämän näkyyy sitten yrityksenä väkisin pitää itseään siinä mallissa, vaikka toipumisen kannalta edellytys olisi laajentaa sitä mielikuvaa, tai mallia, mikä on todellisuutta, eikä yrittää muokata kehoaan virheellisen mallin mukaiseksi.

Joka tapauksessa, sain lopulta tehtävän tehtyä. Esitellessäni valitsemiani kuvia oli kuitenkin melko ristiriitaista, kun minulle sanottiin, etten ole sen isompi, osaa jopa pienempi. Tehtävä todisti taas, miten helposti itsensä näkee väärin (tai kuinka paljon työntekijät huijaavat) ja kuinka paljon tässä toipumistiellä on asioita, joita pitää työstää. Toisaalta, positiivista oli tajuta, ettei ihanteeni ole enää se langanlaihuus, ymmärrän jo, ettei siinä oikeasti ole mitään tavoittelemisen arvoista. Paljon tavoiteltavampaa on onnellisuus, aito sellainen.

Näihin kuviin lopulta päädyin, muutama julkkiskin siis mukaan mahtui.

Kehomiettivin terveisin,
<3 Jen