keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Odotuksen tuntua

Kuten otsikko kertoo, odotus on tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä. Vielä pitäisi puolitoista viikkoa "lusia", mutta sitten se on vihdoin ja viimein totta - töihin paluu!

Kahdeksan kuukautta sitten jäin puolentoista viikon sairaslomalle ja sen jälkeen on tapahtunut niin paljon, että menee pitkään käsitellä sitä kaikkea. Saati sitten sitä, mitä sitä ennen tapahtui. Välille on mahtunut lukuisia toiveikkuuden hetkiä, mutta myös enemmän ja vähemmän suuria pettymyksiä. Monta kertaa olen sanonut, etten enää vain jaksa, että tämän tytön tarina oli nyt tässä. Ja yhtä monta, tai itse asiassa ainakin sen ratkaisevan kerran enemmän, olen kuitenkin päättänyt, että ei - periksi en anna. En katsellut ohjelmaa, mutta olen myöhemmin lueskellut lehdestä (tai itse asiassa useammastakin) Arman Alizadin haastatteluja liittyen Arman ja viimeinen ristiretki -ohjelmaan. Alizad kiteytti sekä ohjelmaan että omaan elämäänsä liittyen moton, joka sopii elämänohjeeksi varmaan jokaiselle: "Ei ole mitään väliä kuinka monta kertaa sinut lyödään maahan, vain se merkitsee, kuinka monta kertaa nouset ylös"

Nyt on joka tapauksessa se aika, kun saan nauttia tuosta ratkaisevasta noususta. Töihinpaluu on jotain niin tärkeää, etten osaa sitä oikeastaan edes sanoin kuvailla. Eikä kyse ole vain siitä itse työstä, vaikka sitä(kin) kaipaan, eikä edes rahasta, vaikka myönnän, että tarvetta todellakin on. Enemmän kyse on arjesta, siitä että on säännöllinen ohjelma. Päivissä on rytmiä, eikä jokaista aamua tarvitse aloittaa miettimällä, mitä sitä tänään tekisi. Lomalla on ihan kiva olla, mutta totuus on, ettei loma tunnu lomalta, kun ei ole vastapainoa. Toki onhan tässä tekemistä ollut, sitä en kiellä, mutta ei se vain ole samanlaista.


Kalenteri saa vihdoin järkevää täytettä

Tosin en ole koskaan oikeastaan ollut mikään "lomaihminen". Inhosin koulun pitkiä kesälomia yläasteelle asti ja nimitimmekin niitä ystäväni kanssa "pakkolomiksi". Opiskeluvuosina en juuri kokenut surua siitä, että vietin kesät, joulut, pääsiäiset ja pitkälti illat ja viikonloputkin töissä. Myös valmistumisen jälkeen meni pari vuotta ennen ensimmäistä loma-lomaa. Myös työpaikkojen vaihdokset ovat menneet "lennossa", esimerkiksi vaihtaessani Helsinkiin, minulla taisi olla viikonlopun verran lomaa. Parin viimevuoden aikana lomat ovat kuitenkin olleet tervetulleita ja välillä olen oikein odottanut, että loma alkaisi. Mutta kuten sanottua, aika aikansa kutakin ja  nyt paluu arkeen tuntuu enemmänkin lomalta kuin työltä. En tosin epäile yhtään, etteikö menisi kovinkaan kauan, kun jo alan miettiä, koska pitäisi kesälomaa tai odottelisin vapaapäiviä, mutta sellaista se on.

Viimeiset päivät ovat kuluneet paitsi odotellessa, myös lukuisten valmistelujen parissa. Oikeastaan ihan kaikki hoitotapaamisetkin ovat viimeaikoina keskittyneet siihen, miten asiat järjestetään työaikana. Täytyy myöntää, että kolmivuoro aiheuttaa melkoista sumplimista jo ihan vain tapaamisten sopimisessa, saati sitten muissa jutuissa. Saisin tosin tehdä vain päivävuoroa, mutta ei-aamuihmisenä koen, että paljon raskaampaa olisi jatkuvat aikaiset aamuherätykset (eikä ne yövuorojen lisätkään kyllä haittaa :b). Vuorotyöstä johtuen valmisteluihin on kuulunut myös muutama yövalvominen ja rytminkääntötestailu ja aika luontevasti se tuntuu sujuvan.

Ja jotta valmistautuminen ei kävisi liian tylsäksi, olen mahduttanut mukaan myös kivoja juttuja. E:n kanssa käytiin edellispäivänä syömässä Königissä ja täytyy myöntää, että ravintolalounas ja sen lomassa juotu viini oli aikas hyvää, puhumattakaan siitä ruoasta ja hyvästä seurasta. Vähän erilaista kuin muutama viikko sitten eräässäkin paikassa! Tänään soittelin työvuoroja ja varasin kampaajan maanantaille. Sain joululahjaksi lahjakortin väriin ja leikkaukseen ja olen tarkoituksella säästänyt sitä töihinpaluuseen. Edellisestä kampaajakäynnistä, siitä on varmaan vuosi, jos ei enemmän. Onneksi nyt on maanantaihin asti aikaa miettiä, mitä sitä tekisi, joskin tuskin mikään ainakaan pahentaisi hiuskriisiäni, mutta olisihan se kiva keksiä jotain, mikä todella tuntuisi omalta.


Ruoka-annos Königissä, hinta 10€



Näihin tunnelmiin,
<3 Jen

4 kommenttia:

  1. Missä olet töissä? Jos et halua tarkasti sanoa, niin millä alalla? Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Ja anteeksi vastausviive. Mutta siis lastensuojelulaitoksessa ohjaajana täällä pk-seudulla.
      Ja kiitos :)

      Poista
  2. moi! sori, on vähän kestänyt tässä vastaamisessa.. oon löytänyt sunkin blogin vähän aikaa sitten mutta oon huono kommentoimaan. Työt on tosiaan henkireikä enkä tiedä mitä tekisin ilman sitä. Toisaalta en sitten jaksa tehdä vapaa-aikana hirveästi mitään kun ruokavammailutkin vie aikaa ja eristää kotiin.

    tsemppiä työhönpaluuseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuule hätää ja kuten huomaat, hidasta se on täälläkin :)
      Mutta kiitos ja samoin sulle, VOIMAA <3

      Poista