sunnuntai 19. lokakuuta 2014

"Mitä jos askartelisit vessapaperirullasta seinätaulun?"

Flunssa "ilahdutti" läsnäolollaan aina alkuviikkoon saakka, eli kaikkinensa vietin vajaa kaksi viikkoa kotona. ONNEKSI torstaina sentään pääsin koulutuspäivään ennen perjantaista alkanutta (ja siihen loppunutta) syyslomaa. Rehellisesti sanottuna nuo vajaat kaksi viikkoa kotona olivat melkoista hammasten kiristelyä. Ei vain ole kotonaolo tehty minua varten, eikä ainakaan silloin, kun sieltä ei voi lähteä oikein minnekään.

Hermot olivat lievästi sanottuna koetuksella ja tutut turvakeinot hiipivät mieleen päivä päivältä enemmän. Vaaka kaivautui kaapin perukoilta ja osoitti päivän sujuvuuden ja peilistä näkyi vain ja ainoastaan muokattavaa. Uskomattoman nopeasti ihminen onnistuu maailmansa murjomaan ja uskomaan, ettei tästä taas tule yhtään mitään. Vielä torstaisen koulutuspäivän jälkeen tuntui perjantai kuin eläisin sumussa. Makasin vain peiton alla ja angstailin - kaikkea mahdollista. Jotenkin kaikki tekeminen ja ehdotukset tekemisistä tuntuivat yhtä hyviltä kuin otsikkoon lainaamani pätkä: Mitä jos askartelisit vessapaperirullasta seinätaulun? Teksi on alunperin MeNaisten pääkirjoituksesta joku viikko sitten, mutta olin leikannut sen talteen ja nyt tuntui, että siihen tiivistyy taas kaikki "piristävät ehdotukset".

Ajatukset olivat loppuviikosta vähän samassa jamassa kuin nämä langat..

Lauantaina kuitenkin muistui mieleen vanha neuvo siitä, kuinka tunteilla, teoilla ja ajatuksilla on yhteys, eli teko vaikuttaa, vaikka siitä ei välitöntä tunnetta syntyisikään. Siispä aamulla suihkuun ja sen jälkeen operaatio huoneensiivous. Lopulta urakka vei melkein koko päivän, koska päädyin vaihtamaan huonekalujen järjestystä, kiinnittämään tauluja seinälle ja operoimaan erinäisiä johtoja siistimpään järjestykseen. Erityisen ylpeä olin kämppikseni huoneesta omaani tulevan antennijohdon asentamisesta niin, ettei se enää mene lattiaa pitkin. Kerrankin minä-naulat-vasara -yhdistelmä tuotti jotain hyvää!

Tänään olikin ihan erilainen fiilis herätä siististä huoneesta. Teko-tunne-ajatus-kaavan "innoittamana" kaivoin myös kutimet esille. Keksin, mitä alan tehdä ja osa päivästä onkin kulunut puikkojen parissa. Ihmetyttää taas, miksi en kutonut viimeviikolla tai sitä edeltävinä, mutta toisaalta, kudon nyt. Olin myös päättänyt käydä tänään lenkillä ja sateesta huolimatta kävin pyörähtämässä lenkillä Jätkäsaari - Lauttasaari - Ruoholahti -akselilla. Kauniita maisemia ja paljon paikkoja, jonne pitää myöhemmin palata (ja jossa voi ehkä vähän eksyillä:b).

Novita-lehdistä löytyi sopiva ohje
ja pienen tuskailun jälkeen ne langatkin sai käyttökuntoon

Huomenna pääsen sitten vihdoin oikeisiin töihin. Olen odottanut. Ja vinkkinä kaikille, angstailun sijaan kannattaa tehdä edes jotain, vaikka vessapaperirullia-askartelulta kaikki vaikuttaisikin :)

<3 Jen


1 kommentti: