Blogeista ja läheisistä

Olen miettinyt tästä teemasta kirjoittamista useamman kerran. Itse asiassa olen aloittanutkin tekstin muutaman kerran, mutta päätynyt deletoimaan, koska jokin on mätännyt. Nyt ajattelin taas yrittää, koska aihe nousee esille elämässäni kerta toisensa jälkeen.

Tutustuin blogimaailmaan alkuvuodesta 2010 ja nopeasti löysin niin sanottujen syömishäiriöblogien maailmaan. Nyttemminhän tuosta sanasta on tullut vähän kirosana, kyllä ihmisen elämässä nyt muutakin on. Mielummin taidetaan puhua erilaisin painotuksin olevista lifestyle-blogeista. Aluksi blogimaailma oli mielenkiintoinen seikkailu, vähän niin kuin BigBrother, mutta henkilökohtaisempi ja todempi ilman televisiointia. Pääsin tutustumaan tuntemattomien elämään ja löysin paljon sellaista, mitä itsekin ajattelin. Välillä koin suorastaan ahaa-elämyksiä, kun joku onnistui sanoittamaan jotain sellaista, mistä itsellä oli vain epämääräisiä ajatuksia ja tuntoja.

Jälkeenpäin ajatellen nämä blogit olivat myös oma salainen maailmani, se, mistä en toisille kertonut. Ja kaikessa vertaisuudessaan, ne toimivat myös sairauden tukena. Vaikka ulkomaailman elämässäni sairaus oli vasta aluillaan, noiden vertaisten avulla ruokin sitä. Siinä maailmassa se oli jopa normaalia, tekijä, joka yhdisti. Blogien lisääntymisen myötä alettiin puhua parantumismyönteisistä ja mukaparantujista ja kaikista muista. Myönnän itsekin olleeni melko sinisilmäinen. Kirjoitettu oli totuus, enkä edes ajatellut, ettei kaikki ole aina siltä miltä näyttää, tai mitä ylipäätään ulospäin halutaan kertoa - sen enempää hyvässä kuin pahassa.

Päädyttyäni hoidon piiriin, saivat osa blogien pitäjistä myös kasvoja. Kaikkia en tänä päivänä ole livenä tavannut, mutta aika monet tiedän oikealta nimeltä (myönnän, uteliaisuuteni on melkoinen ja nykypäivän stalkkaus ei kauheasti taitoja vaadi..). Joistakin bloggaajista on sittemmin tullut todella tärkeitä ja olen äärettömän kiitollinen, kun olen saanut tutustua heihin myös livenä. Toisten kanssa tapaaminen on vielä suunnitteilla ja sitten on niitä, jotka jäävätkin blogituttavuuden puolelle.

Kirjoitin aiemmin täällä innostuneeni Cheekin tekemästä rajauksesta stadionkeikan lehdistötilaisuudessa, keskittymisestä positiiviseen energiaan. Tätä ajatusta olenkin käyttänyt viimeaikoina, kun olen muuttanut lukulistaani. Seuraan edelleen monia "syömishäiriöblogeja", mutta myös niitä "puhtaita" lifestyle-blogeja, joissa syömishäiriö on samanarvoinen kuin vaikka kausi-influenssa tai Sini-siivousrätti. Lähtökohtani rajauksessa on ollut, että luen vain sellaisia blogeja, joissa koen kirjoittajan olevan rehellinen. Enkä tarkoita sitä, että hänen pitäisi koko elämänsä jakaa (toivottavasti kukaan ei niin teekään), vaan oli tilanne mikä tahansa, hän ei yritä olla jotain muuta kuin on tai antaa jotain räikeän erottuvasti väritettyä kuvaa itsestään.

Olen päättänyt etten ole valheiden tai aliarvioinnin arvoinen. Ja tämä sama koskee oikeastaan kaikkea muutakin, myös ja ennen kaikkea verkon ulkopuolella. Lainatakseni vielä Maria Veitolan Hyvien puolella -kolumnia (Trendi 1/'14): "Päätin etten viettäisi enää ikinä vapaaehtoisesti aikaani sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa minulla on paha olla. Minulla on oikeus siihen.  -- Elämä tuo tullessaan kaikenlaista hankaluutta ja paskaa. -- Siksi pyrin käyttämään valinnanvapauttani kaikissa niissä asioissa ja tilanteissa, joihin voin vaikuttaa. -- Arjen hyvät hetket kumuloituvat kaikkialle, ja pakollinen paska on helpompi kestää, kun itsellä on kokemus siitä, että elämässä on myös paljon kaikkea ihanaa."

<3 Jen