torstai 3. huhtikuuta 2014

Päänsisäinen purkaus

Roskikseen joutaisi tämä hetki ja varmaan myöhemmin myös tämä teksti.

Välillä minua harmittaa, etten uskalla kirjoittaa sillä tavoin kuin haluaisin. Olen miettinyt välillä blogin salaiseksi laittoa tai vaihtoehtoisesti uuden, täysin nimettömän blogin perustamista. Välillä kaipaisin vain paikkaa, jonne angstata ja kirjoittaa ihan suoraan kaikki se, mitä elämässäni ja ennen kaikkea pääni sisällä tapahtuu. Toisaalta samanaikaisesti haluaisin paljastaa kasvoni, olisiko se niin kamalaa, jos minut tunnistaisi, siis myös ne, jotka eivät lue tätä naamakirjan kautta tai muuten tunne.


Ei sillä, että en olisi rehellinen täällä. Kyllä minä olen, niissä asioissa, mistä kirjoitan. Mutta ne asiat ovat todellakin rajallisia. Ja oikeastaan, ongelma ei ole se, että joku minulle tuntematon sattuisi minut tunnistamaan. Eikä varsinaisesti siinäkään, että minulle tutut ihmiset saisivat tietää totuuden, ihan kokonaan. Mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, osa tunnistamattomuuden merkitystä on työkuvioissa. En halua, että nykyiset tai tulevat asiakkaat tai muut vastaavat bongaisivat kasvoni ja tietäisivät "totuuden". Ja sitten taas, eiköhän kaikkein suurin ongelma ole minä itse. Minä pelkään, että viimeisetkin kulissini sortuvat, että en enää hallitse itseeni liittyviä asioita, etteivät ne ole enää omia pieniä salaisuuksiani.

On minulla tokin päiväkirjani, mutta jostain syystä sinne kirjoittaminen on erilaista. Ehkä siksi, että kirjoitan sitä käsin ja tätä koneella. Aikanaan ajattelin, etten osaisi kirjoittaa ajatuksiani kuin perinteisellä kynä paperi -menetelmällä, mutta olen huomannut, että koneen etuna on ensinnäkin tekstin syntymisen nopeus. Olen hidas kirjoittamaan käsin, koska haluan pitää käsialani edes kohtuullisena. Sinänsä turhaa, koska päiväkirjani, se vasta on oma maailmani. Mutta silti, koneella pystyn kirjoittamaan samaan tahtiin kuin ajattelen, kiitettäköön siitä vaikka kouluaikojen atk-tunteja ja Typing Master -peliä, jonka avulla opin jonkinlaisen kymmensormijärjestelmän.


Mutta koska en toistaiseksi ole tekemässä muutoksia mainitsemieni asioiden suhteen, tyydyn toteamaan: tällä hetkellä kärsin armottomasta läskiangstista. Voitko loppua - kiitän!

 
Parempaa iltaa,
<3 Jen

7 kommenttia:

  1. Itse olen todennut, että kun olen uskaltanut kertoa ongelmistani ihmisille ja olen alkanut avoimemmaksi omien ongelmieni ja saurauteni kanssa, on se ollut äärettömän helpottavaa. Ei tarvitse enää salailla, sekin vie voimia, äärettömästi. Toki tämä on ehkä vähän eru juttu. Mutta uskoisin, että saat päätettyä mitä teet, sen perusteella, mikä susta tuntuu oikealta ja hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti oikeassa ja itselläkin toki on myös ihmisiä, jotka tietävät "enemmän" ja jokunen varmaan kutakuinkin kaiken. Ja kunnon unien yms jälkeen, nykyinen avoimuus tällä foorumilla taitaa olla juuri sopiva.

      Poista
  2. Voi ihanainen.. aivan kuin olisit kirjoittanut minun ajatuksiani <3

    VastaaPoista
  3. Haa, täällä yksi, joka löysi blogisi naamakirjan kautta! Ymmärrän yksityisyysongelman työsi kannalta, ja ettet siksi halu kertoa ihan kaikkea. Mielestäni kuitenkin vaikuttaa kuitenkin siltä, että olet vilpitön ja rehellinen blogissa, vaikket kaikkea kerrokaan. Pahinta on kun (sh-) bloggari väiittää, että kaikki on hyvin ja elämä yhtä ruusuilla tanssimista, vaikka jokainen lukija näkee, ettei se ole totta. En kestä enää yhtäkään kuvaa "terveestä ja hyvinvoivasta" ihmisestä joka ei todellakaan siltä näytä.

    Läski- ja muut ulkonäköangstit valitettavasti kuuluu melkein jokaisen naisen elämään. Mutta ainakin ne läskiangstit kyllä vähenee, kunhan kulkee oikeaan suuntaan tarpeeksi pitkään. Tiedän, että tiedät, mutta näitä totuuksia on mielestäni hyvä aina kerrata. Niin helposti unohdamme ne.

    Kaikke hyvää ja jaksamisia kevääseen. Kohta onkin jo kesä. :)

    VastaaPoista
  4. Olen täysin samaa mieltä noista (sh-)bloggaajista, koen sellaisen lukijan aliarviointina pahimmalla mahdollisella tavalla. Toisaalta olen joskus miettinyt, että ehkä sairauden kroonistuminen tuo tullessaan tavallaan takaisin sen "uskon", että kaikki on ok, tai ainakin jatkaa vahvasti tarvetta antaa niin ymmärtää. Vaikka kuten tiedämme, totuutta ei vain voi salata, paitsi tosiaan ehkä itseltä :(

    Ja mitä tulee noihin angsteihin, niin totta puhut ja kertaus, se on hyväksi! Eli kiitos <3 Tänään on onneksi taas parempi päivä, mutta totta tuokin, että tietyiltä osin tuskin koskaan täysin pääsee eroon, oppii vain suhtatumaan.

    IHANA SINÄ, oot mun idoli! Aurinkoa sinnekin <3

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Olen välillä käynyt lukemassa postuksiasi ja toivoisin, että jatkaisitkin niitä. Toki kannattaa kuunnella itseään ja tehdä niin kuin itsestä parhaaksi tuntuu.
    Itselläni on kourallinen ihmisiä, joiden kanssa sairaudesta voi puhua sen oikealla nimellä ja kertoa siihen kuuluvista asioista. Se on mielestäni sen verran herkkä aihe, ettei siitä kaikkien kanssa edes halua keskustella.
    Minulle blogien lukemisen kautta hahmotan sitä, miten muut vastaavassa tilanteessa olevat ihmiset käsittelevät asioita ja pyrkivät pääsemään irti sairaudesta.
    Toiset päivät ovat minullekin helpompia kuin toiset. Pahoina päivinä olisi hyvä, että voisi purkaa sen jollekin. Aina niin ei ole. Onko sinulla?

    VastaaPoista