perjantai 10. tammikuuta 2014

Kivoja juttuja ja onneton otsikko

Viimeajat ovat olleet ehkä parhaita viimeisen puolen vuoden ajalta. Mitään sen ihmeellisempää ei ole tapahtunut. Jotenkin vain rohkeus rikkoa sairauden asettamia rajoitteita on kasvanut ja parantuneiden ruokailujen siivittämänä olen jaksanut tehdä monenlaisia asioita. Olen myös huomannut keskittymiskykyni parantuneen, mikä puolestaan on mahdollistanut rennot hetket sekä kirjojen että tv-sarjojen parissa, joita olen tallentanut pitkin syksyä odottamaan "parempia aikoja". Olen myös lyhyehkössä ajassa onnistunut koukuttamaan itseni muutamaan uudempaan sarjaan Sydänmailla ja Panttivangit.

Tänään uskaltauduin myös pitkähkön tauon jälkeen elokuviin. Muisto viime reissulta on ikävä kaikessa ahdistavuudessaan, mutta tänään sain kaivatun "korjaavan kokemuksen". Kävimme ystäväni kanssa katsomassa ensi-illassa olleen Ei kiitos -leffan, joka perustuu Anna-Leena Härkösen samannimiseen kirjaan. Olen lukenut kirjan joku vuosi sitten, enkä siitä juuri mitään muistanut. Jostain arvostelusta luin, että elokuva olisi hyvinkin uskollinen kirjalle. Tiivistäen tarina kertoo keski-ikäisestä pariskunnasta Helistä (Anu Sinisalo) ja Matista (Ville Virtanen), joilla seksihalut pikkaisen poikkeavat toisistaan, tai kuten Matti leffassa toteaa: "heillä vain on eri rytmi". Tyydyttääkseen tarpeitaan Heli aloittaa suhteen nuoren Jarnon (Kai Vaine) kanssa. Ja mitä sitten tapahtuu, suosittelen katsomaan. Ainakin sai nauraa -paljon!

Rentoilun lisäksi olen järjestellyt kotia. Kävin edellispäivänä läpi vaatekomerot sekä kirja- ja leffahyllyt ja nyt eteisen nurkkaa koristaakin pinot kierrätykseen ja myyntiin meneviä tavaroita. Pitäisi vain selvittää, ostaako joku divari käytettyjä (suurinosa katsottu kerran) boxeja vai pitääkö aloittaa tarkempi kuvailu ja tarjoilla sitten Torilla. Ajatus hinnoittelusta tosin tökkii.. tiedän etten voi päätyä voitolle, joten kunhan nyt jotain saisi. Vaatteet aion viedä jonnekin kierrätykseen ja kirjat divariin, tai mitä ei sinne mene, niin kirjastoon, josta ainakin löytänevät uuden kodin.

Jos satut kiinnostumaan jostain kuvassa näkyvästä, ota ihmeessä yhteyttä.
Siivouksen sivutuotteena löysin vanhan Euro Disneysta '02 ostetun kännykkäkoteloni.
Ja hyvin toimii edelleen :)


Nyt siirryn sohvalle kutomaan ja katsomaan jotain telkkarista. Ensi viikolla edessä on uudenlaisia haasteita, mutta niitä ehtii miettiä myöhemmin.



Hyvää Viikonloppua,
<3 Jen
















2 kommenttia:

  1. Tästä postauksesta tuli hyvä mieli puolestasi. Hienoa edistymistä Jen! Olen susta ylpeä. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Ihanuus ja samoin minulla Sinun puolesta <3 Tästä jatketaan, molemmat ja joskus tää on vaan muisto, yksi niistä vaiheista, joita on koettu, mutta jotka eivät enää ole kuin tilkku muistojen täkissä (niin kliseistä kuin se onkin) :)

    VastaaPoista