Seesteisempi sunnuntai

Tänä viikonloppuna en ole tehnyt mitään erityistä. Olen viettänyt aikaa kotona ja lähinnä katsellut televisiota, lukenut ja neulonut. Toisaalta alati kylmenevä sää sopii juuri tällaiseen oleiluun, eli enpä ole sen kummempaa ohjelmaa yrittänytkään järjestää.

Neulomisprojektina on ollut edellisviikolla Käsityömessuilta ostettu lankakerä ja siitä tehtävät villasukat ihan itselle. Monta päivää lanka onkin lojunut korissa ja uhkana on ollut, että sille käy kuten monelle muulle kerälle, päätyvät keittiökaappiin odottamaan inspiraatiota. Perjantaiyönä uni ei meinannut millään tulla, joten sen sijaan, että pyörin sängyssä, päätin aloittaa sukkaprojektin. Tänään sunnuntaina tein vielä toisen sukan ja kerrankin myös päättelin langat samaan syssyyn. Nyt voin siis lämmittää palelevia jalkoja uusilla villasukilla. Seuraava käsityöprojektikin on jo suunnitteilla, mutta siitä lisää myöhemmin :)

Langan merkki Regia Iglu Color

Viimeviikon onnistumisen jälkeen päädyin myös tänään tekemään ruoaksi kasvissosekeittoa. Tällä kertaa olin valmistautunut paremmin kuin viimeksi, joten keitto koostui suunnitelluista raaka-aineista: bataatista ja porkkanasta sekä suurustukseen käytetystä tuorejuustosta. Koska annos muuten jäisi melko kevyeksi ollakseen päivän pääruoka, lisäsin keiton päälle vielä fetapalasia ja otin kaveriksi lasin maitoa ja palasen Kaurasydän -leipää kera tuorejuuston, kurkun ja kesäkurpitsan.

Toivottavasti myös teillä on ollut rentouttava viikonloppu,
<3 Jen

Tilannekatsaus

Ihan aluksi lupaamani "varoitus", nyt puhutaan haasteista tai niiden ratkaisuyrityksistä.

Olen viimepäivinä taas tehnyt isoja ratkaisuja tilanteeni suhteen. Ensinnäkin suostuin jatkamaan sairaslomaani, jonka piti alunperin päättyä nyt sunnuntaina. Toiseksi suostuin siihen, että minulle haetaan osastopaikkaa. Työtilanteeni rajoittaa osastovaihtoehtoja, mutta pienen hapuilun jälkeen, löysimme hoitotahon kanssa sopivan vaihtoehdon ja pienen sattumankin kautta, siellä työskentelee lääkärinä vanha lääkärini parin vuoden takaa.

Kesälomani mukaan lukien olen ollut sairaslomalla lähes kaksi kuukautta. Sairasloman aluksi uskoin, että asiat ratkeavat, kun työkuvioni selkenevät. Seuraavassa vaiheessa uskoin, että pitkä kesäloma on riittävä aika kerätä uutta energiaa ja taistella luurankoa vastaan. Vielä kuukausi sitten uskoin vahvasti, että viimeistään tämän sairaslomajakson jälkeen olen valmis työelämään.

Hyvästä uskosta ja tahdosta riippumatta, tilanne ei kuitenkaan ole edennyt toivotulla tavalla. Sairauteni on kiristänyt otettaan ja kesän alussa minulle kaipaamaani tukea tuonut ateriasuunnitelma on peittynyt muiden papereiden alle. Vaaka, rehellisesti sanottuna kolmas sellainen, on ottanut jälleen paikan asunnostani ja samalla koko elämästäni. Ilon ja onnen hetket ovat vähentyneet ja väsymys palannut osaksi päiviäni. 

Vaikka kuinka haluaisin, en saa suuntaa itse käännettyä, joten aikuista toimintaa lienee ottaa apu vastaan, kun sitä tarjolla on.

Syyspäivän jatkoa
<3 Jen

Sunnuntailounas

Ystävän ideasta päätin kohdata ruokakriisini menemällä asian ytimeen, eli ruoan valmistukseen. Selailtuani netistä erilaisia ohjeita totesin, että mitään suuritöistä en jaksa värkätä, mutta peruskeiton voisin tehdä. Raaka-aineet valikoituivat kaapin sisällön pohjalta, Nordea kun päätti olla tänään toimimatta ja minulla tunnetusti on käteistä - eli ei.


PUNAINEN KASVISSOSEKEITTO ja KAURATEELEIPÄSET

Punajuurta, porkkanaa ja vettä

Kesäkurpitsaa ja pakastepinaatin jämiä

Sulatejuustoa ja soseutusta -> valmis

Jauhoja, kaurahiutaleita, hedelmämyslin pussinpohja, maitoa, margariinia, suolaa ja leivinjauhetta

250astetta noin 20 minuuttia

Valmiit kaurateeleipäset

Lounas on katettu - ja ei kun syömään!

Suloista sunnuntaita,
Jen

8-pallo ja Elävien kirjoihin

Aloitin lauantaiaamuni niinkin positiivisella elokuvalla kuin 8-pallo. Elokuva perustuu Marko Kilven dekkariin Elävien kirjoihin ja kertoo vankilasta vapautuvasta Pikestä (Jessica Grabowsky), jolla on huumetausta. Nyt hän yrittää selvitä uudesta elämäntilanteesta vanhoissa maisemissa. Piken lisäksi elokuvan päähenkilöihin kuuluvat poliisit Olli Repo (Mikko Leppilampi) ja Elias Kaski (Pirkka-Pekka Petelius) sekä Piken ex-mies Lalli (Eero Aho).

Pikeä esittävä Jessica Grabowsky on minulle aiemmin tuttu lähinnä Kotikadulla
vuoden verran esiintyneenä Rebekkana ja elokuvasta Missä kuljimme kerran.

Innostuin Marko Kilven dekkareista viime talvena ja Elävien kirjoihin luin hieman sattumaltakin samoihin aikoihin, kun 8-pallo elokuva tuli ensi-iltaan. Jostain syystä en käynyt sitä elokuvissa katsomassa, joten olin jo kovasti odottanut sen dvd-julkaisua.

Kuten usein muulloinkin, elokuva ja kirja eroavat toisistaan melko paljon. Oikeastaan oleellisin ero syntyy siitä, että kirjassa päähenkilönä on poliisi Olli Repo ja Piken tarina on vain osa kokonaisuutta. Elokuvassa Pike sen sijaan on päähahmo, jonka ympärille toisten tarinat rakennetaan. Tämä muutos johtuu varmasti suureksi osaksi siitä, että elokuva on itsenäinen tarina, kun taas Kilven dekkarit ovat sarja. Ennen Elävien kirjoihin -kirjaa Olli Revosta ovat kertoneet kirjat Jäätyneitä ruusuja ja Kadotetut.

Olli Repo päätyy työskentelemään hieman erikoisen poliisin Elias Kosken pariksi. Ainakin minut Pirkka Pekka Petelius yllätti roolissa. Juuri tuollainen hän olisi mielestäni voinut olla myös kirja perusteella.

Elokuvaa katsellessa mietin useamman kerran, mitenköhän erilaiset tapahtumat avautuvat, jos ei ole kirjaa lukenut. Koska loppuviimein elokuvassa on todella monia kirjan kohtauksia, mutta ne ovat luonnollisestikin tiivistetty. Välillä mietityttääkin, voisiko kohtausten määrää karsia, jotta niiden, mielestäni vallan oleelliset, taustatarinat saataisiin myös kerrottua. Sen enempää loppuratkaisua kommentoimatta, todettakoon, että elokuvassa loppuratkaisua on jatkettu siinä missä kirja jättää enemmän avoimia kysymyksiä.

Elias Kasken sanat Pikelle toivat väistämättä mieleeni jotain muutakin..

"Se luulee omistavansa sut, sä oot eksynyt ihan väärään elämään.
-- Jos sä annat pikkusenkin löysää, kaikki viedään.
Jos sä kuvittelet, et sä saat jotain takaisin,
sä et saa yhtään mitään, se loppukin viedään.
Se nujertaa sut. Se alistaa sut. "

Mutta katsokaa, ja ennen kaikkea,lukekaa ihmeessä!
Jen

Poikien suusta kuultua

Teinien maailma on aina välillä kovin erilainen kuin meidän "aikuisten". Huomaan kovasti kaipaavani sitä maailmaa, mutta valitettavasti "paluu" sinne ei ole kohdallani vielä vähään aikaan ajankohtaista. Näin ollen ajattelin jakaa teidän kanssa jotain kommentteja/lauseita joita olen viimeisen parin vuoden aikana kuullut ja jotka ovat mieleen jääneet. Jotkut ovat naurattaneet, jotkut itkettäneet ja jotkut jopa hiljentäneet. Ainakin ovat mieleen jääneet.

"Tampere ja Turku, ihan sama paikka"

"Kaiva itselles kuoppa ja pala h****tin tulessa niin, että sua sattuu varmasti"

"J muistathan, että mä tykkään susta kuitenkin"

"Kyllä sä voit nukkua, mä voin tulla sitten sanomaan, jos pitää tehdä jotain, en mä kuitenkaan saa unta"

"Jos et olisi nainen, mä olisin niin vetänyt sua turpaan"

"Sulle siitä palkka maksetaan - mieti ihan itse vain" (Tilanteessa, jossa pyysin nuorta miettimään, mikä olisi sopiva seuraus ei -toivotusta käytöksestä.)

"Mä olin kato jo päättänyt, että aioin ärsyttää sua"

"On sullakin elämä, kun istut tällaisen kakaran kanssa vapaaehtoisesti kahvilla"

"Onkohan kellään koskaan ollut noin vähän hiuksia?"

"Kalkkuna"

"Jatkat tolleen samalla tavalla, se on just jees"

"Kyllä siellä bileissä voi sunkin kavereita olla, et sä voi olla varma, ettei meillä ole yhteisiä frendejä"

"Sä saat potkut, tai okei, palkankorotuksen, jos nyt heti teet jotain spessuu"

"Ei meistä voi tulla hevibändy, koska sulla on liian lyhyet hiukset"

"Sun pitää ostaa mulle tulevaisuudessa talo tai ainakin auto, kumman valitset?"

"Sä oot v***n sitkee ämmä"

"Aikuisten elämä on sitä, että käytte töissä, sitten meette kotiin ja luette kirjaa"

"Jos J:ltä kysyy, kaikki tiet vie Malmille"

"Kato mä näytän sulle; pidät vain jalat lattialla ja lantion rentona. Silloin sä pystyt paremmin estämään -- et sä vaan yksinkertaisesti osaa"

"Jos mä olisin sun lapsi, tykkäisitkö sä musta?"

Osa näistä ja monista muista sanoista ja lauseista ovat tarttuneet myös omaan sanavarastooni, jokainen voi itse arvailla, mitkä ;)

Jen

Duunimietteitä

Viimepäivinä mietteeni on palannut hiljalleen työasioihin ja töihinpaluuseen. Konkreettinen muistutus työelämästä tuli tänä aamuna, kun sain yllättävän työtarjouksen paikasta, jonne loppukesästä hain, mutta en tullut silloin valituksi. Empimättä päädyin kuitenkin kieltäytymään tarjotusta tehtävästä. Nyt on yksinkertaisesti väärä hetki.

Oikeastaan työasiat palasivat vahvemmin mieleeni eräänä viikonloppuna, kun koukutuin Areenassa Sivuraiteilla -ohjelmaan. Ohjelma kertoo nuorista (aikuisista), jotka ovat syystä tai toisesta ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Lisäksi ohjelma kuvaa Etsivää työtä tekevien arkea. Katsellessani ohjelmaa mietin, olenko minä sivuraiteilla. Olenhan sairaslomalla, enkä oikein tiedä tulevaisuudestani, ainakaan niin paljon kuin haluaisin. Mitä pidemmälle etenin, huomasin kuitenkin, että samaistun enemmän työntekijöihin kuin asiakkaisiin. Mietin nuorten asioita työntekijän näkökulmasta ja täytyy myöntää, että monen nuoren tarinassa oli samoja piirteitä kuin niissä nuorissa, joita olen matkan varrella saanut hoitaa.

Ajauduin lastensuojelutyöhön vähän niin kuin vahingossa, tai ainakaan nämä työt eivät olleet suunnitelmissani opiskelujeni alussa. Itse asiassa valitsin sen ainoan suuntautumisvaihtoehdon, jossa ei ole kurssiakaan lastensuojelua. Sosiaalioikeudenkin tentissä meille vinkattiin etukäteen, ettei lastensuojelulaki ole meidän kannalta oleellinen (ja 600-sivuisen kirjan kanssa ei kyllä harmittanut, että pystyi skippaamaan jotain kohtia). Harjoittelun päädyin kuitenkin tekemään lastensuojelulaitoksessa, ihan omasta tahdosta ja hiljalleen minusta kouliutui lastensuojelutyöntekijä. Kiitos vain kaupungille, jossa sijaisuuksia oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi.

Sairaus on kuitenkin saanut jälleen kerran miettimään, mitä koko työstä

Kesän viimeisen yövuoron varusteet

ajattelen. Olen inhonnut sitä, kaivannut sinne, halunnut unohtaa ja kaikkea muutakin. Olen nähnyt unta nuorista, toivonut näkeväni heitä ohimennen kaupungilla ja samaan aikaan pelännyt, jos joku tuttu tulee vastaan. Olen mielessäni kirjoittanut useamman irtisanoutumisilmoituksen ja samalla laskenut päiviä töihin paluuseen. Olen vannonut, etten enää ikinä halua hoitaa ketään muuta ja seuraavassa hetkessä ajatellut, että kaikki ratkeaa, kun vain jatkan elämääni hoitajana, en hoidettavana.

Olen käynyt läpi viimeisten vuosien tapahtumia työelämässä, etenkin viime kevättä, jonka aikana sain tietää työpaikan vaihtumisesta. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, töissä minua odottavat tällä hetkellä uudet haasteet: uudet nuoret, uudet työkaverit ja uudet käytännöt. Se, olenko siihen kaikkeen vielä valmis, en tiedä. Välimatka hoidettavasta hoitajaksi on kasvanut, mutta kuilu ei ole ylittämätön, sen tiedän. Sillä jos jotain olen todennut, en yksinkertaisesti osaa kuvitellakaan tekeväni töitä muiden kuin heidän, niin ihanien ja kamalien nuorten kanssa. Heidän, joille olen yhtenä hetkenä "just paras" ja toisena taas "v***n ääliö" - eli vähän niin kuin itsestäni ja työstänikin ajattelen.

Töihin tai ei, mutta kirjoittamisiin
Jen

Ulkoilemassa

Vietin eilen suunnitelmien mukaista leppoista sunnuntaita. Koko päiväksi en kuitenkaan peittojen alle raaskinut jäädä, joten pitkien päiväunien jälkeen lähdin hieman ulkoilemaan. Olen viimeaikoina haikaillut muuttavani takaisin Kantakaupunkiin, mutta taas eilen muistin nämä Pohjoisen edut. Vain muutama minuutti, ja ympärillä on vain polkuja, peltoja ja metsää.

Olen tunnettu siitä, ettei suuntavaistoni ole aina ihan kohdallaan. Olen useammalla lenkillä herättänyt lievää huvitusta kysymällä vastaantulijalta, "anteeksi, mutta missähän päin nyt ollaan". Eikä pienestä yllätyksestä tälläkään kertaa vältytty, joskin selvisin kerrankin ilman vastaantulijoiden apua :)

Vaatetus oli kunnon sunnuntailenkkeilijämeininkiä kera tuulihousujen.

Maisemat vaihtelivat ja alkumatkasta myös aurinko oli seurana.

Jälleen kerran tupsahdin metsästä yhtäkkiä asuntoalueelle, tällä kertaa piha näytti tältä.

Talon sisäpihan läpi kuljettuani, aloin tunnistaa, missä päin tällä kertaa olen.

Ja viimeistään metroaseman kyltit paljasti totuuden.
Kotiin palasinkin sitten ihan perusteitä.

Hyvää alkavaa viikkoa!
Jen

Leppoisa Lauantai kera Kädentaitomessujen

Eilinen aukeni aurinkoisena päivänä, kuten viimepäivät muutenkin. Heti aamusta vierailin lyhyesti lähiöpäivässä, jossa paikallisilla oli erilaisia kojuja ja myyntipisteitä. Mukana oli myös esimerkiksi partiolaiset esittelemässä heidän toimintaansa. Ja ihan oikea kamiinateltankin olivat pihalle pystyttäneet.

Päivän mieleisin ohjelma oli kuitenkin ystäväni tapaaminen. Olimme sopineet syövämme ja sitten menevämme Wanhaan Satamaan Kädentaitomessuille. Ruokapaikaksi valikoitui pienen säätämisen jälkeen Factory Aleksilla, jossa on mielestäni hinta - laatusuhde kohdallaan, minkä lisäksi paikka on sisustettu niin, että pystyy rauhassa juttelemaan, vaikka eilenkin paikalla oli todella paljon porukkaa.

Salaattia broilerilla, täytetyillä tomaateilla, ananaksella, punasipulilla ja parmesanjauheella -NAM!

 

Lounastettuamme pääsimme sitten varsinaiseen
ohjelmanumeroon, eli Kädentaitomessuille Wanhaan satmaan. Kuten olen aiemmin jo kirjoittanut, tykkään kaikenlaisesta väkertelystä, joskin kohdallani pätee vahvasti lause, intoa on enemmän kuin taitoa. Mutta se ei estä yrittämistä!

Messuilla oli kieltämättä myynnissä kaikenmoisia kädentaitojen tuotoksia ja materiaaleja. Harmikseni en ollut huomannut ottaa käteistä mukaan, mutta onneksi ystäväni oli paremmin varautunut, joten tyhjin käsin ei tarvinnut kotiin lähteä. Mutta ei kyse ollut pelkästää ostoksista, messuilta sai myös monia kivoja ideoita ja muistutuksen siitä, että kohta on taas aika miettiä, minkälaisia joulukortteja tänä vuonna lähettäisi.


Tässä vielä kuvia hankinnoistani:

Lakritsaa ilman suolaa tai lisäaineita, nami nami.
Tosin pussista oli tänä aamuna jäljellä tasan nämä kaksi kappaletta,
ja nekin löytyivät laukun pohjalta :)

Kaulakorut päätyivät myös ostoksiini.
Sydämen väri on luonnossa violetimpi.

Ja lankaahan ei pitänyt ostaa, mutta tätä yksilöä ei vain voinut ohittaa,
värit ovat kuin tehty minulle!

Tämän päivän vietänkin sitten ihan vain kotona.
Suloista Sunnuntaita,
Jen

Perjantai 13.päivä

Vuonna 1998

Viisitoista vuotta sitten perjantai 13.päivä osui helmikuulle. Olin ympyröinyt päivän seinäkalenteristani ja kirjoittanut "WARO WAARAA". Perjantaille kalenterissa luki myös koulun disco, ja siihenhän oli valmistauduttu, alkoihan sen jälkeen hiihtoloma. Lisäksi kyseessä oli helmikuisen perinteen mukaan ystävänpäivän teemadisco. Viikosta kuitenkin tuli hyvin erilainen mitä olin suunnitellut ja perjantai 13.päivä sai pysyvän kilpailijan. 

Tiistaina 10.päivä kävimme katsomassa Titanicin elokuvateatterissa. Tähän väliin haluan muistuttaa, että asuin lapsuuteni ja nuoruuteni pienellä kylällä, eli elokuvareissut olivat iso juttu - pääsihän silloin kaupunkiin. Itkeminen elokuvan tai kirjan takia ei kuulunut nuorempana tapoihini lainkaan, mutta kavereiden kanssa päätimme nyt varautua kunnon nenäliinapakkauksin, kaikkihan Titanicissa itkevät. Lopputuloksena hihitimme kaverini kanssa läpi viimeisten kohtausten toisten itkiessä, tilanne meni jotenkin niin absurdiksi, kun ei vain itkettänyt. 

Keskiviikko 11.päivä puolestaan oli ihan tavallinen keskiviikko, ainakaan en muista siitä mitään erityistä, tai siis en muista siltä päivältä. Oletan että koulussa on puhuttu edellisillan elokuvareissusta ja suunniteltu tulevaa discoa.

Sinä iltana olin katsonut olohuoneessa Melrose Placen jakson. Siihen aikaan kyseinen sarja tuli kolmoselta keskiviikkoisin klo 21-22. Läksyt olin tehnyt aiemmin ja ohjelman jälkeen olin siirtymässä nukkumaan. Huoneessa menin lattialle polvi-istuntaan (en muista nyt syytä) ja siitä asennosta en itse enää päässyt ylös. Puolisen vuotta temppuillut polveni päätti nimittäin sanoa yhteistyösopimuksen irti. Seuraavasta yöstä muistan vain kivun ja kuinka heräsin itkuuni ja huutooni, halusin mennä maantiedon tunneille (tunnit olivat varmaan torstaiaamuna).

Loppuviikosta en sitten muistakaan enää mitään erityistä, paitsi että en päässyt niille maantiedon tunneille, enkä sinne discoon - jalka ei kantanut. Polvi leikattiin lopulta, mutta se tehtiin vasta paljon myöhemmin. Kuitenkin tämän viikon seurauksena on minun "kauhupäiväni" ollut aina keskiviikko 11.päivä, ei 13.päivä perjantai.

Vuonna 2013

Muumituotesarjani sai taas jatkoa :)

Oikeastaan en itse olisi edes muistanut tämän viikon päivämäärien merkitystä, jos ei ystäväni olisi siitä muistuttanut. Tai siis, keskiviikko oli kyllä kaikkinensa harvinaisen ikävä päivä, mutta ehkä ensimmäistä kertaa vuosikausiin en yhdistänyt päivään vanhoja tapahtumia.

Tänään puolestaan tunsin itseni aamusta asti yllättävän virkeäksi, vaikka jouduin aloittamaan aamun ei niin mukavasti labrasta, eli poistumaan kotoa ilman aamupalaa ja -kahvia. Korvaukseksi menin kuitenkin labran jälkeen pitkälle aamiaiselle Picniciin kera kirjan. Kiertelin vähän kauppoja ja yritin etsiä nilkkureita. Sopivia en löytänyt, tai löysin muutamatkin, mutta en niitä "the nilkkureita", jotka ovat juuri ainoat oikeat. Sen sijaan tein pari muuta löytöä, Pikku Myy-patalaput Kodin Ykkösestä ja Matkalla-kirjan Sokokselta.

Olen halunnut lukea tämän kirjan jo useamman kerran,
ja nyt kirjan hinta oli 4,95€ entisen 32,90€ sijaan eli aika helppo ostospäätös :)

Kaupassa kiertelyn jälkeen kävelin pitkin rantoja ja tuoksuttelin merta. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja pitkästä aikaa nautin kevyestä liikkumisesta. Ainoa harmitus oli, ettei minulla ollut kameraa mukana, joten kuvanlaatu on sen mukainen. Kännykässäni on nimittäin ollut talvilomasta alkaen sellainen pieni vika, että näyttö pimenee auringossa. Eli jouduin ottamaan kuvat lähestulkoon sokkona. Olisi ehkä pitänyt olla tiputtamatta puhelinta lumihankeen, tai ylipäätään olla räpläämättä puhelinta hississä, tai siis kahta puhelinta...

 

Tämän mukavan päivän kruunasi vielä pitkä, lopulta toista tuntia kestänyt puhelu lapsuuteni parhaan ystävän kanssa. Nykyisin näemme liian harvoin, mutta onneksi juttua riittää entiseen mallliin, eli paljon ;)

Toivottavasti Sinullakin oli mitä parhain päivä!
Jen

Kirjoitan kirjoittamisesta

Tausta tälle tekstille on syntynyt pohtiessani, miksi perustin blogin, mikä tämän tarkoitus on. Okei, tähän voisi kysyä, onko kaikella aina oltava jokin maailmaa syleilevä tarkoitus, no ei ole, mutta jotain mietteitä minulla kuitenkin on.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa lapsesta asti. Ensimmäisinä vuosina kirjojen sisältö koostui päivän tekemisistä. Joku vuosi sitten luin ala-asteaikaista päiväkirjaani, jossa raportoin päivän tapahtumat allergialääkkeen otosta alkaen. Myöhemmin, ehkä nuorten kirjojen tai siskon päiväkirjan (myönnän, olen kerran käynyt vierailulla - anteeksi!) myötä hoksasin, että kirjoittaa voi muustakin, miltä tuntuu ja mitä ajattelee.

Päiväkirjani ovat vaihdelleet tyylin ja koon mukaan. Osa on kirjoitettu alusta loppuun, osa keskeytetty ja osaan on ehkä tuherrettu aloitus. Kansissa on ollut Nalle Puheja, Muumeja, Trolleja, hevosia, kukkia ja mitä milloinkin. Osa on ollut lukollisia, mutta lukkoinnostukseni hiipui tajutessani, että sama avain käy lähes kaikenlaisiin lukkoihin. Suurin yhteinen nimittäjä on varmasti sivujen viivat ja kohtuullinen paksuus. Inhoan ajatusta, että kirja kestäisi tolkuttoman kauan, parhaat kirjat täyttyvät kuukaudessa viiva kolmessa, toki kirjoitusaktiivisuudesta riippuen. Joskus suunnittelin, että kirjoittaisin aina samanlaisiin musta- tai sinikantisiin vihkoihin, vähän niin kuin Eemelin äiti Vaahteramäellä. Tämä tosin johtui myös siitä, että tykkään asioiden järjestämisestä, kaikenlaisista "sihteeritehtävistä" ja rivi samanlaisia vihkoja kuullosti arkistollisesti kivalta.

 

Nämä päiväkirjat ovat viimevuosilta, suurin osa on nimittäin tallessa vanhempieni luona.

Pidän päiväkirjaa myös tällä hetkellä. Oikeastaan olen huomannut, että mitä enemmän elämässä tapahtuu ja on muutenkin mietittävää, sitä tärkeämpää on saada kirjoittaa asioita ylös. Eräs hoitaja kehotti aikanaan pohtimaan kirjoittamisen haittoja ja etuja. On hyvä purkaa ajatuksia, mutta myös tiedostaa, millaisten ajatusten palveluksessa kirjoittaminen on. Eli jos kirjoittaminen on pelkkää itsensä ruoskintaa ja huonojen asioiden pyörittelyä, onko se silloin tarkoituksenmukaista?Eli tällaisten pohdintojen seurauksena syntyi tämä blogi. Koska edelleen huomaan päiväkirjojeni täyttyvän enemmän ja vähemmän mustista ajatuksista, tai ainakin aiheiden kietoutuvan yksittäisen teeman alle, järkeilin, että olisi hyvä kirjoittaa myös siitä, mitä muuta elämässä on. Pitämällä blogia julkisesti, pyrin varmistamaan, että pidän kiinni tästä suunnitelmasta.

Askartelu- / näpertelyintoni näkyy myös päiväkirjoissa.

                                                                                                              

Turun Yliopiston kulttuurihistorian tutkijatohtori Maarit Leskelä-Kärjen (Gloria 7/2013) sanoin kannustan muitakin tarttumaan kynään: "Käsinkirjoituksen kulttuuri tekee paluuta. Jo tekona se tuottaa rauhaa ja auttaa ajattelemaan syvällisemmin."


Kirjoittamisiin,
Jen

Lauantaimietteitä

Minun pitäisi tehdä viikonlopun aikana vaikeita päätöksiä. Pitäisi päättää, mihin suuntaan olen menossa ja millä keinoin. Pitäisi osata vastata, riittävätkö omat voimat vai tarvitsenko enemmän ulkopuolista tukea. Valintatilanteet ovat aina olleet minulle hankalia. Mielummin antaisin toisten päättää, vaikka sitten saattaisin myöhemmin kiukutella ja manailla heidän valintojaan.

Tänä kesänä olen jo tehnyt muutaman ison valinnan. Jäin sairaslomalle ja listasin toiveeni uudesta työpaikasta. Jälkeenpäin ajatellen ratkaisut ovat lopulta olleet aika selkeitä, juuri näin pitikin toimia. Työpaikkatoiveeni kanssa kipuilin viikkokausia, annetusta listasta tiesin vain ne, minne en halua mennä. Tein erilaisia plus miinus -listoja, tutustuin paikkojen nettisivuihin ja yritin nähdä itseni eri toimipisteissä. Lopulta toivelistani varmistui, sinä aamuna, kun se piti kirjata. Ja onnekseni toiveeni myös kuultiin, pääsin sinne, minne halusin. Tai noh, teoriassa pääsin, käytännössähän en ole vielä käynyt muuten kuin tutustumassa :)

Valintatilanteissa huomaan järjestäväni elämääni aika usein samalla tavalla. Siivoan kotini, joka muuten saattaa olla enemmän kuin sekainen, kirjoitan sivutolkulla päiväkirjaa ja neulon. Vakiotoimintaan kuuluu myös jonkun sellaisen elokuvan tai tv-sarjan katselu, jonka olen nähnyt jo aikaisemmin, mikä ei siis vaadi erityistä keskittymistä. Tänään olen jo aloittanut siivouksen, uuden neuletyön ja päiväkirjakin on tullut avattua. Viikonlopun suunnitelmissa on kuitenkin myös ystävien tapaamisia, olisi turhaa hukata aurinkoinen viikonloppu vain miettimiseen. Ja kuten aikaisemmin on käynyt, yleensä asiat tuppaavat järjestymään, yllättävänkin hyvin.

Kaikesta huolimatta, rentouttavaa lauantaipäivää!
Jen

Elämäni käsillätekijänä

Olen pienestä pitäen ihaillut kaikkia niitä, joilla on jokin erityistaito ja jotka ylipäätään ovat jossain asiassa lahjakkaita. Nuorempana suosikkikirjoihini kuului The Baby Sitters Club - sarja ja muistan ihailleeni Valerieta, jolla oli paitsi oma puhelin huoneessaan ja kaikenlaisia herkkukätköjä, mutta ennen kaikkea taito tehdä maalauksia. Muistan kuinka kerran päätin, että minäkin haluan olla taiteilija. Piirsin ensin paperille hedelmiä ja sen jälkeen hain kotipihan hiekkalaatikosta hiekkaa, jota sitten liimasin ääriviivojen sisälle. Suunnitelmissani työssä olisi ollut valoja ja varjoja, mutta jokainen voi kuvitella lopputuloksen - ja sen sotkun.

Minusta ei siis tullut maalaria, vaikka taisin erinäisiä yrityksiä harrastaa vielä myöhemminkin. Peukalo keskellä kämmentä - probleema toteutui toki muissakin asioissa. Suoraan leikkaaminen - en vain kykene siihen. Ompelukoneen langan pujottaminen, tai se itse ompelu. Puhumattakaan sitten puukäsitöistä, minkä minä sille voin, että sekoitin taltan ja pistepuikon tai ettei naulat yksinkertaisesti mene suoraan, vaikka kuinka niitä hakkaisin.

Oma tarinansa ovat sitten kaikenlaiset neulomiset. Hikoilevat kädet yhdistettyinä lankoihin ja puikkoihin tai koukkuun, ei vain yksinikertaisesti toimi. Onneksi äitini on kuitenkin yksi lahjakkaimpia tuntemistani neulojista (ja muidenkin käsitöiden tekijöistä) ja käsityönopettajani sattui tuntemaan minut myös muuta kautta (jotain etua pikkukunnalla kasvamisesta). Eli selvisin suurimmasta osasta tehtävistä väkertämällä koulussa ehkä muutaman rivin ja sitten tuomalla seuraavalle kerralle valmiin työn. Jokainen voi itse päätellä, kenen kädenjäljellä loppuviimein arvosanani sain ;)

Huolimatta näistä ei niin mieltä ylentävistä kokemuksista, innostuin kutomisesta (tiedän, virallinen sanamuoto olisi neulominen) joku vuosi sitten asuessani Kansanlähetysopistolla. Luennoilla ei vain voinut välttyä innostukselta, kun kaikilla tytöillä tuntui aina olevan joku väkerrys menossa. Ja tittidii, tänä päivänä myös minä kuulun niihin, joille syksy tarkoittaa ennen kaikkea villasukkia, lapasia ja muita puikkotöitä ja nykyisin äitini jaloissakin lämmittävät minun tekemät sukat.

Tässä juuri työnalla perusvillasukat äidille

Ja tässä valmiit sukat odottamassa paketointia, tarkoitus on, että ilahduttaisivat jo ensi viikolla, vaikka joulupaperista voisi jotain muuta päätelläkin :)

Tässä vielä maistiaisia tämän syksyn suosikkilangoistani, saas nähdä, mitä näistä keksin.

Lämmintä syysviikonlopun alkua Sinulle!
Jen

Toisenlaisia päiviä

Tänä kesänä ja syksynä elämäni on ollut hyvin erilaista verrattuna normaalitilaan. Normioloissa käyn töissä, olen kolmivuorossa ja viikonloput ovat minulle vain merkki siitä, että bussiaikatulut ovat toisenlaiset ja kaupat menevät aikaisemmin kiinni. Olen tottunut menemään töihin maanantaista sunnuntaihin ja aamusta yöhön, mutta samalla tavalla olen tottunut olemaan vapailla minä viikonpäivänä tai vuorokauden aikana tahansa. 

Tänä kesänä jäin kuitenkin sairaslomalle ja ensimmäisen pätkän jälkeen ehdin olla töissä vain viikon ennen kuin aloitin virallisen kesäloman. Vajaan kuukauden kesäloman päätteeksi totesimme kuitenkin, ettei työkuntoni ole vielä riittävä, joten jatkan vielä tämän syyskuun toisenlaisia päiviä. Aluksi sairasloma oli minulle jotain niin hävettävää ja noloa, etten oikein osaa edes kuvailla. Minä - sairasloma - ei. Taistelin ajatusta vastaan pitkälle kesään ja vielä kesälomallakin olin vahvasti sitä mieltä, että töihin vain. Tai ainakin se toinen puoli minusta oli. Selvittyäni ensimmäisestä "kriisistä" ja annettuani periksi sairasloma-ajatukselle, tuli nyt syksyllä uusi "kriisin" paikka, koulut. Eikö ainakin pitäisi opiskella, jos ei ole töissä?

Näistä kimuranteista kysymyksistä huolimatta, olen nyt "vain" sairaslomalla. Sen sijaan, että makaisin päivästä toiseen sängyssä, olen kesän ja alkusyksyn aikana tehnyt kuitenkin kaikkia pieniä asioita, joista ajoittain koen myös nauttivani. Alla oleviin kuviin yritin koota joitain sellaisia asioita, jotka ovat päiviäni piristäneet.

Tikanheitosta innostuin vanhempien mökillä vuosien tauon jälkeen.

Kesän ainoaan työviikkooni kuului muun muassa retkipäivä Särkänniemeen :)

Olen kirja-, muumi- ja teefani. Tätä ei varmasti tarvitse selittää enempää.

Käsitöistä innostuin joku vuosi sitten, vaikka aikanaan ala-asteella suurin kiitos töiden valmistumisesta kuuluukin äidilleni, ei minulle...

Erilaisten askarteluväkerrysten tekeminen on mieleistä puuhaa ja saa ajatukset välillä muualle. Tämä "seinätaulu" on viime syksyltä, mutta sisältää edelleen sen olennaisen.

 Kuulisin myös mielelläni, mitkä asiat Sinun päivääsi piristävät?

Jen

Viikonlopun aloitus

Muutos Matkalaukussa on uudistettu versio aiemmasta aloituksesta My truth or beautiful. Olen poistanut aiemmat tekstit ja uusin nimen, koska haluan tehdä tästä toisenlaisen verrattuna siihen, mistä aikanaan aloitin. Kirjoittajana siis edelleen sama, nyt 29-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva nuori (?) nainen Jen. Monet teistä tuntevat minut ärhäkkänäkin, tai ainakin ylitsepursuavan pitkiä kommentteja kirjoittavasta nimimerkistä, osa myös yksityiselämän henkilönä.

Perustin aikanaan blogin, koska halusin kirjoittaa omista elämäntapahtumista ja minulle tärkeistä asioista. Suunta kuitenkin lähti hyvistä tarkoituksista sellaisiin, mihin en ollut tarkoittanut ja koin, etten ollut vielä valmis kirjoittamaan. Kiitän tässä yhteydessä lämpimästi kaikkia niitä ihania ihmisiä, joiden kommentteja en koskaan julkaissut, mutta jotka todellakin olen lukenut. Ja osan niistä myös päiväkirjaan kirjoittanut.

Nyt olen kuitenkin valmis uuteen aloitukseen. En halua varsinaisesti määritellä tätä mihinkään tiettyyn blogikategoriaan, mutta tarkoitukseni on alustavasti jakaa ajatuksiani ja tekemisiäni. Aiheena saattavat olla kirjat, leffat, musiikki, ruoka, liikunta ja vaikka sitten kynsilakat, jos joskus satun jostain innostumaan. Saatan joskus myös avata hieman ajatuksiani ei niin mukavista asioista, mutta lisään tekstin alkuun huomautuksen, mikäli koen, että niin on parempi :) Otan mielelläni teemaideoita vastaan ja pyrin niitä myös toteuttamaan. Eli sana on vapaa, mistä haluaist lukea? Otan mielläni vastaan myös muita vinkkejä asetteluiden ja muiden teknisten asioiden suhteen. Ensimmäinen mieleeni tuleva kysymys on, miten kuvan saa osaksi tekstiä, tai siis tekstin kulkemaan kuvan vierellä, ettei aina tarvitse pistää keskelle.

Kirjoitan blogia nimimerkin takaa, mutta mikäli minut tunnet tai tunnistat, kuulen siitä miellläni :)

Mukavaa elokuun viimeistä päivää kaikille, nauttikaahan,
Jen