Ihan aluksi lupaamani "varoitus", nyt puhutaan haasteista tai niiden ratkaisuyrityksistä.
Olen viimepäivinä taas tehnyt isoja ratkaisuja tilanteeni suhteen. Ensinnäkin suostuin jatkamaan sairaslomaani, jonka piti alunperin päättyä nyt sunnuntaina. Toiseksi suostuin siihen, että minulle haetaan osastopaikkaa. Työtilanteeni rajoittaa osastovaihtoehtoja, mutta pienen hapuilun jälkeen, löysimme hoitotahon kanssa sopivan vaihtoehdon ja pienen sattumankin kautta, siellä työskentelee lääkärinä vanha lääkärini parin vuoden takaa.
Olen viimepäivinä taas tehnyt isoja ratkaisuja tilanteeni suhteen. Ensinnäkin suostuin jatkamaan sairaslomaani, jonka piti alunperin päättyä nyt sunnuntaina. Toiseksi suostuin siihen, että minulle haetaan osastopaikkaa. Työtilanteeni rajoittaa osastovaihtoehtoja, mutta pienen hapuilun jälkeen, löysimme hoitotahon kanssa sopivan vaihtoehdon ja pienen sattumankin kautta, siellä työskentelee lääkärinä vanha lääkärini parin vuoden takaa.
Kesälomani mukaan lukien olen ollut sairaslomalla lähes kaksi kuukautta. Sairasloman aluksi uskoin, että asiat ratkeavat, kun työkuvioni selkenevät. Seuraavassa vaiheessa uskoin, että pitkä kesäloma on riittävä aika kerätä uutta energiaa ja taistella luurankoa vastaan. Vielä kuukausi sitten uskoin vahvasti, että viimeistään tämän sairaslomajakson jälkeen olen valmis työelämään.
Hyvästä uskosta ja tahdosta riippumatta, tilanne ei kuitenkaan ole edennyt toivotulla tavalla. Sairauteni on kiristänyt otettaan ja kesän alussa minulle kaipaamaani tukea tuonut ateriasuunnitelma on peittynyt muiden papereiden alle. Vaaka, rehellisesti sanottuna kolmas sellainen, on ottanut jälleen paikan asunnostani ja samalla koko elämästäni. Ilon ja onnen hetket ovat vähentyneet ja väsymys palannut osaksi päiviäni.
Vaikka kuinka haluaisin, en saa suuntaa itse käännettyä, joten aikuista toimintaa lienee ottaa apu vastaan, kun sitä tarjolla on.
Syyspäivän jatkoa
<3 Jen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti