Olen pienestä pitäen ihaillut kaikkia niitä, joilla on jokin erityistaito ja jotka ylipäätään ovat jossain asiassa lahjakkaita. Nuorempana suosikkikirjoihini kuului The Baby Sitters Club - sarja ja muistan ihailleeni Valerieta, jolla oli paitsi oma puhelin huoneessaan ja kaikenlaisia herkkukätköjä, mutta ennen kaikkea taito tehdä maalauksia. Muistan kuinka kerran päätin, että minäkin haluan olla taiteilija. Piirsin ensin paperille hedelmiä ja sen jälkeen hain kotipihan hiekkalaatikosta hiekkaa, jota sitten liimasin ääriviivojen sisälle. Suunnitelmissani työssä olisi ollut valoja ja varjoja, mutta jokainen voi kuvitella lopputuloksen - ja sen sotkun.
Minusta ei siis tullut maalaria, vaikka taisin erinäisiä yrityksiä harrastaa vielä myöhemminkin. Peukalo keskellä kämmentä - probleema toteutui toki muissakin asioissa. Suoraan leikkaaminen - en vain kykene siihen. Ompelukoneen langan pujottaminen, tai se itse ompelu. Puhumattakaan sitten puukäsitöistä, minkä minä sille voin, että sekoitin taltan ja pistepuikon tai ettei naulat yksinkertaisesti mene suoraan, vaikka kuinka niitä hakkaisin.
Oma tarinansa ovat sitten kaikenlaiset neulomiset. Hikoilevat kädet yhdistettyinä lankoihin ja puikkoihin tai koukkuun, ei vain yksinikertaisesti toimi. Onneksi äitini on kuitenkin yksi lahjakkaimpia tuntemistani neulojista (ja muidenkin käsitöiden tekijöistä) ja käsityönopettajani sattui tuntemaan minut myös muuta kautta (jotain etua pikkukunnalla kasvamisesta). Eli selvisin suurimmasta osasta tehtävistä väkertämällä koulussa ehkä muutaman rivin ja sitten tuomalla seuraavalle kerralle valmiin työn. Jokainen voi itse päätellä, kenen kädenjäljellä loppuviimein arvosanani sain ;)
Minusta ei siis tullut maalaria, vaikka taisin erinäisiä yrityksiä harrastaa vielä myöhemminkin. Peukalo keskellä kämmentä - probleema toteutui toki muissakin asioissa. Suoraan leikkaaminen - en vain kykene siihen. Ompelukoneen langan pujottaminen, tai se itse ompelu. Puhumattakaan sitten puukäsitöistä, minkä minä sille voin, että sekoitin taltan ja pistepuikon tai ettei naulat yksinkertaisesti mene suoraan, vaikka kuinka niitä hakkaisin.
Oma tarinansa ovat sitten kaikenlaiset neulomiset. Hikoilevat kädet yhdistettyinä lankoihin ja puikkoihin tai koukkuun, ei vain yksinikertaisesti toimi. Onneksi äitini on kuitenkin yksi lahjakkaimpia tuntemistani neulojista (ja muidenkin käsitöiden tekijöistä) ja käsityönopettajani sattui tuntemaan minut myös muuta kautta (jotain etua pikkukunnalla kasvamisesta). Eli selvisin suurimmasta osasta tehtävistä väkertämällä koulussa ehkä muutaman rivin ja sitten tuomalla seuraavalle kerralle valmiin työn. Jokainen voi itse päätellä, kenen kädenjäljellä loppuviimein arvosanani sain ;)
Huolimatta näistä ei niin mieltä ylentävistä kokemuksista, innostuin kutomisesta (tiedän, virallinen sanamuoto olisi neulominen) joku vuosi sitten asuessani Kansanlähetysopistolla. Luennoilla ei vain voinut välttyä innostukselta, kun kaikilla tytöillä tuntui aina olevan joku väkerrys menossa. Ja tittidii, tänä päivänä myös minä kuulun niihin, joille syksy tarkoittaa ennen kaikkea villasukkia, lapasia ja muita puikkotöitä ja nykyisin äitini jaloissakin lämmittävät minun tekemät sukat.
 |
| Tässä juuri työnalla perusvillasukat äidille |
 |
| Ja tässä valmiit sukat odottamassa paketointia, tarkoitus on, että ilahduttaisivat jo ensi viikolla, vaikka joulupaperista voisi jotain muuta päätelläkin :) |
 |
| Tässä vielä maistiaisia tämän syksyn suosikkilangoistani, saas nähdä, mitä näistä keksin. |
Lämmintä syysviikonlopun alkua Sinulle!
Jen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti